Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Valkoinen talo julkaisi oudon listan – Trump: “Epärehellinen media” ei halua raportoida kaikista iskuista

Valkoinen talo on julkaissut listan terrori-iskuista, joista media on sen mukaan raportoinut “liian vähän”. Asiasta muun muassa uutisoineen Guardianin mukaan lista sisälsi muun muassa Pariisin, Nizzan ja Orlandon iskut.

Näistä kaikista uutisoitiin laajasti ympäri maailmaa heti iskujen tapahduttua.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump sanoi maanantaina, ettei “epärehellinen media” halua raportoida kaikista iskuista. Hän ei esittänyt mitään todisteita väitteensä tueksi.

– Niillä on syynsä, Trump sanoi valaisematta asiaa sen tarkemmin.

Valkoisen talon tiedottaja Sean Spicer pyrki myöhemmin lieventämään presidentin kommenttia ja antoi ymmärtää presidentin tarkoittaneen, että iskuista uutisoitiin liian vähän.

– Hänen (presidentin) mukaansa osa mediasta ei aina kerro kaikista tapahtumista yhtä laajasti kuin joistain muista, Spicer sanoi Washington Postin mukaan.

Valkoisen talon julkaisemalla listalla oli kaikkiaan 78 terrori-iskua, jotka on tehty sitten vuoden 2014 syyskuun jälkeen. Listalla oli Guardianin mukaan myös esimerkiksi Australiassa tehtyjä iskuja.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE