Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Valkoinen talo: Syyriassa valmistellaan mahdollisesti kemiallista hyökkäystä

Huhtikuussa Yhdysvaltain presidentti Donald Trump määräsi ohjusiskun Syyriaan kostoksi kemiallisilla aseilla tehdystä hyökkäyksestä. Yhdysvallat ampui 59 Tomahawk-ohjusta Shayratin lentokentälle.

Syyrian presidentin Bashar al-Assadin hallinto saattaa valmistella kemiallista hyökkäystä, joka todennäköisesti johtaisi siviilien massamurhaan, sanoo Valkoinen talo.

Tiedotteen mukaan Yhdysvallat on huomannut samanlaista toimintaa kuin ennen Khan Sheikhunissa huhtikuussa tehtyä kemiallista iskua.

– Kuten olemme aiemminkin sanoneet, Yhdysvallat on Syyriassa eliminoidakseen äärijärjestö Isisin Irakista ja Syyriasta, sanoo Valkoisen talon tiedottaja Sean Spicer tiedotteessa.

– Jos kuitenkin al-Assad toteuttaa uuden massamurhan kemiallisten aseiden avulla, hän ja hänen armeijansa maksaa kovan hinnan, Spicer jatkoi.

Al-Assad on torjunut syytökset, joiden mukaan Syyrian hallinto olisi iskun takana.

Khan Sheikhunin iskussa 4. huhtikuuta kuoli lähes 90 ihmistä. Kemiallisten aseiden kieltojärjestö OPCW:n johtaja Ahmet Üzümcü on sanonut, että järjestö on saanut tutkimuksissa kiistämättömät todisteet siitä, että Syyrian kaasuiskussa käytettiin sariinia tai sen kaltaista ainetta.

Al-Assad on torjunut syytökset, joiden mukaan Syyrian hallinto olisi iskun takana.

Lisää aiheesta

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump määräsi suuren ohjusiskun Syyriaan kostoksi kemiallisilla aseilla tehdystä hyökkäyksestä. Yhdysvallat ampui 59 Tomahawk-ohjusta Shayratin lentokentälle. Yhdysvallat uskoo, että tuhoisa kemikaalihyökkäys tehtiin tältä kentältä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE