Valkoisessa talossa tapahtuu: Trump vaihtaa alaisiaan kuin paitaa

Kuva: AFP PHOTO / Jim Watson
Donald Trump luutii Valkoisessa talossa henkilökuntaa kuin viimeisessä hädässä.

Yhdysvalloissa turbulenssi Valkoisen talon henkilöstön parissa jatkui maanantaina, kun Valkoinen talo vahvisti, ettei Anthony Scaramucci jatka viestintäjohtajana. Valkoinen talo vahvisti asian tiedotteessa pian sen jälkeen, kun New York Times -lehti oli ensin uutisoinut asiasta.

Vielä ei tiedetä, kuka korvaa Scaramuccin Valkoisen talon viestintäjohtajana.

Kauan ei Scaramucci ehtinyt vanheta tehtävässään, sillä hänet nimitettiin viestintäjohtajaksi vain 10 päivää aiemmin. Scaramucci onkin yhdysvaltalaismedian mukaan Valkoisen talon historian lyhytaikaisin viestintäjohtaja.

– Anthony Scaramucci tunsi, että on parasta antaa (uuden) kansliapäällikön John Kellyn aloittaa puhtaalta pöydältä ja muodostaa oman tiiminsä. Toivotamme hänelle (Scaramuccille) kaikkea hyvää, sanoi Valkoisen talon tiedottaja Sarah Huckabee Sanders lausunnossa.

Sandersin mukaan Scaramuccilla ei myöskään ole tällä hetkellä mitään muuta roolia presidentti Donald Trumpin hallinnossa, kertoo muun muassa ABC News.

Scaramucci sai kuuluisuutta lyhyen uransa aikana räävittömästä kielenkäytöstään haukkuessaan kollegoitaan. Hänen hampaisiinsa joutuivat presidentti Trumpin päästrategi Steve Bannon sekä Valkoisen talon kansliapäällikkönä toiminut Reince Priebus. New Yorker -lehden toimittajan kanssa käymänsä keskustelun aikana Scaramucci muun muassa kutsui kirosanan saattelemana Priebusia paranoidiseksi skitsofreenikoksi. Hän myös ennusti Priebusin eroavan pian.
Kelly aloitti Valkoisen talon kansliapäällikkönä maanantaina.

Trump erotti Scaramuccin Kellyn toivomuksesta, lähteet kertovat

New York Times kertoo, että alun perin Donald Trumpin tytär Ivanka Trump ja Ivanka Trumpin puoliso Jared Kushner kannustivat presidenttiä palkkaamaan Scaramuccin. Ivanka Trump ja Jared Kushner näkivät Scaramuccin palkkaamisen olevan keino päästä eroon Priebusista. Priebus lähtikin Valkoisesta talosta pian Scaramuccin palkkaamisen jälkeen.

Trump oli aluksi tyytyväinen Scaramucciin karkeisiin kommentteihin. Viikonlopun aikana Trumpin mieli kuitenkin muuttui, kun hän keskusteli perheensä ja Kellyn kanssa, kertovat asiasta perillä olevat lähteet New York Timesille.

Eräiden tietojen mukaan Trump olisikin erottanut Scaramuccin juuri Kellyn toivomuksesta.

Scramuccin eroilmoitus tuli samana päivänä, kun Kelly aloitti virallisesti työskentelyn Valkoisessa talossa. Kellyn on ajateltu tuovan järjestystä ja kuria skandaalien myllertämään Valkoiseen taloon.
Scaramuccin yllättävä ero heijastelee myös Kellyn haluja varmistaa auktoriteettiinsa Valkoisessa talossa. Tällä hetkellä näyttää siltä, että Kellyn pyrkimyksillä on presidentin tuki, muun muassa New York Times kirjoittaa.

Trumpia ja tämän perhettä lähellä olevat lähteet kertovat New York Timesille, että Trump kuitenkin edelleen arvostaa Scaramuccia ja toivoo, että tälle löytyy jokin matalamman tason pesti Valkoisesta talosta. Vielä ei ole kuitenkaan tietoa siitä, onko Scaramucci kiinnostunut ottamaan mitään pestiä enää vastaan.

STT-AFP 

 

Kataloniassa järjestetään tammikuussa aluevaalit – EU ei puutu asiaan

Kuva: Lehtikuva

Espanjan hallitus on sopinut oppositiossa olevien sosialistien kanssa, että Kataloniassa järjestetään aluevaalit tammikuussa. Asiasta kertoo sosialistipuolue (PSOE) espanjalaisen median mukaan.

Hallitus aikoo huomenna listata toimet, joihin se ryhtyy Espanjan perustuslain artiklan 155 nojalla. Artikla mahdollistaa maakunnan itsehallinnon rajoittamisen. Toimet tarvitsevat vielä Espanjan senaatin hyväksynnän.

Hallitus oli asettanut Katalonian aluehallinnon johtajalle Carles Puigdemontille eiliselle takarajan ilmoittaa, onko maakunta julistautunut itsenäiseksi. Puigdemontin vastaus ei miellyttänyt hallitusta, vaan se ilmoitti jatkavansa toimia perustuslaillisen järjestyksen palauttamiseksi Kataloniaan.

Espanjan hallitsevan konservatiivisen kansanpuolueen edustaja viestitti tänään, että Katalonian itsenäisyysmielisillä on yhä mahdollisuus luopua hankkeestaan ja välttää itsehallinnon rajoittaminen.

– Niin kauan kuin itsenäisyyttä ei ole julistettu ja jos (Puigdemont) perääntyy, liikkumavaraa on jäljellä, Fernando Martinez-Maillo sanoi Cadena SER -radiolle. Hän kuuluu puolueen johtohahmoihin.

Espanjan pääministeri Mariano Rajoy on parhaillaan Brysselissä EU-huippukokouksessa. Saksan ja Ranskan johtajat Angela Merkel ja Emmanuel Macron antoivat eilen Espanjan hallitukselle tukensa kriisissä.

Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan Donald Tuskin mukaan unioni ei ole puuttumassa asiaan.

– Meillä kaikilla on omat tunteemme, mielipiteemme ja arviomme, mutta virallisesti ottaen EU:n väliintulolle ei ole tässä sijaa, Tusk sanoi AFP:n mukaan.

Lehti: Trump puhui taas pötyä väittäessään, että rikollisuus on Britanniassa kasvussa ”radikaalin islamilaisen terrorin” takia

Kuva: Lehtikuva

Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin perjantaina aamulla Suomen aikaa julkaisema twiitti herättää huomiota Britanniassa.

Trump kirjoitti, että juuri tulleen tiedon mukaan rikollisuus kasvaa Britanniassa 13 % vuosittain ja tämä on seurausta ”radikaalista islamilaisesta terrorista”.

”Ei hyvä, meidän on pidettävä Amerikkassa turvassa!”

The Independent kirjoittaa iltapäivällä, ettei Trumpin väitteelle löydy todistuspohjaa. Rikollisuus on kyllä mainitussa kasvussa, mutta sen arvioidaan johtuvan muun muassa tarkentuneesta mittaustavasta.

Väite radikaalista islamilaisesta terrorista ei sen sijaan pidä paikkaansa laisinkaan, lehti kirjoittaa.

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

”Politiikkamme näyttää olevan entistä alttiimpi salaliittoteorioille ja suoranaisille valheille”

Kuva: LEHTIKUVA / AFP PHOTO

Yhdysvalloissa entiset presidentit Barack Obama ja George W. Bush ovat molemmat ilmaisseet huolensa maan poliittisesta ilmapiiristä. Kumpikaan ei maininnut puheessaan presidentti Donald Trumpia nimeltä.

Obama palasi eilen politiikan pariin kuukausien vetäytymisen jälkeen. Hän puhui New Jerseyssä demokraattien kuvernööriehdokkaan kampanjatilaisuudessa.

Obama kehotti amerikkalaisia torjumaan hajaannuksen politiikan. Hän puhui pelosta ja katkeruudesta, joka leimasi Trumpin voittoon johtanutta kampanjaa.

– Me emme voi enää jäädä samaan vanhaan hajaannuksen politiikkaan, joka on nähty niin usein ennenkin, hän sanoi.

Obama on tähän asti pitänyt matalaa profiilia ja välttänyt suoraa yhteenottoa Trumpin kanssa.

Joitakin tunteja aiemmin New Yorkissa puhunut George W. Bush sanoi puolestaan, että kiihkoilu näyttää vahvistuneen politiikassa.

– Politiikkamme näyttää olevan entistä alttiimpi salaliittoteorioille ja suoranaisille valheille, Bush sanoi CNN:n mukaan.

Hirmumyrsky uhkaa Japania vaalipäivänä, pääministeri patistaa äänestämään ennakkoon

Kuva: AFP PHOTO/Behrouz Mehri
Japanin pääministeri Shinzo Abe.

Japania uhkaavat trooppisen hirmumyrskyn rankkasateet sunnuntaina, jolloin maa äänestää parlamenttivaaleissa. Pääministeri Shinzo Abe onkin vedonnut ihmisiin, jotta he äänestäisivät ennakkoon.

Taifuuni Lan on parhaillaan matkalla kohti Japania. Japanin meteorologian laitoksen edustajan mukaan on epätavallista, että taifuunin sateet iskevät näin laajalti Japaniin lokakuussa.

Kannatusmittaukset ovat ennakoineet Aben liberaalidemokraateille voittoa vaaleissa.

STT-AFP, Tokio

IL: Ilja Janitskin on taas vapaalla jalalla

Kuva: Lehtikuva

MV-julkaisun perustaja Ilja Janitskin pääsi pois vankilasta Andorrassa luovutusoikeudenkäynnissä tänään, kertoo Iltalehti.

Hänet määrättiin kotiarestiin odottamaan päätöstä hänen mahdollisesta luovuttamisestaan Suomeen. Päätös siitä, luovutetaanko hänet Suomeen, annetaan 9. marraskuuta.

Janitskin on vangittu Suomessa poissaolevana epäiltynä muun muassa törkeästä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, törkeästä kunnianloukkauksesta, salassapitorikoksesta ja rahankeräysrikoksesta. Janitskin vastustaa luovuttamistaan.

AVAINSANAT