Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Vallankaappaus, ero ja helpottunut jälleennäkeminen” – vihreät vertasi poliittista valtapeliä tv-draamaan

Viime viikolla vihreiden puheenjohtajaksi valittu Touko Aalto sai eduskunnassa lämpimät onnittelut SDP:n Timo Harakalta.

Vihreät ovat mukana äänestämässä hallitukselle huomenna epäluottamusta SDP:n esityksen mukaisesti. Puolueen tuore puheenjohtaja Touko Aalto kritisoi hallituksen toimia perussuomalaisten puoluekokouksen päätösten aiheuttamassa hämmingissä. Hän kutsui sitä erikoiseksi näytelmäksi.

– Se on ollut kuin hyvin kirjoitettua tv-draamaa: vallankaappaus, ero ja helpottunut jälleennäkeminen. Lopulta olemme tässä: tilanteessa, jossa hallituspuolueen hajottua vanhat ministerit istuvat edelleen ministeriaitiossa. Tällä kertaa tosin ilman puoluetta, ilman puolueohjelmaa ja ilman uusia hallitusneuvotteluita, Aalto huomautti vihreiden ryhmäpuheessa, kun eduskunta keskusteli hallituksen parlamentaarisessa pohjassa tapahtuneesta muutoksesta.

Hänen mielestään “oikomisen” sijaan olisi pitänyt kuulla kaikkia eduskuntaryhmiä ja neuvotella kunnolla uudesta hallituksesta.

– Silloin me voisimme tietää, mikä todellisuudessa erottaa perussuomalaisia ja uutta vaihtoehtoa. Mikä on keskustalle ja kokoomukselle se merkittävin syy, miksi toinen kelpaa hallitukseen ja toinen ei? Mikä nyt muuttuu vai muuttuuko mikään?

Kauniit sanat arvoista ovat lopulta vain tyhjää puhetta.

Aalto muistutti, että keskustan ja kokoomuksen puheenjohtajat puhuivat viikko sitten kauniisti arvoista – siitä, “miten länsimaisista arvoista ei tehdä kompromisseja ja miten arvot eivät ole kaupan”.

– Nyt kokoomus ja keskusta istuvat hallituksessa sellaisen ryhmän kanssa, jonka johto on omien sanojensa mukaan samoilla linjoilla sen puolueen kanssa, jonka kokoomus ja keskusta juuri heittivät ulos hallituksesta. Vedoten arvoihin, tietenkin.

Lisää aiheesta

Aalto kohdisti arvostelunsa erityisesti kokoomukseen, joka on korostanut ihmisarvoa.

– Sitä, miten se ei hyväksy minkäänlaista syrjintää ja miten kaikille kuuluu kunnioitus ja arvostus yksilöinä. Jos mitään muutoksia hallituksen epäinhimilliseen politiikkaan ei nyt tule, kauniit sanat arvoista ovat lopulta vain tyhjää puhetta.

Hän sanoi olevansa tyytyväinen, että Uuden vaihtoehdon jäsenet ovat todenneet, ettei ryhmässä suvaita rasismia.

– Toivon todella, että ryhmä tekee jatkossa muiden puolueiden kanssa aktiivisesti ja näkyvästi työtä rasismin ja vihan kitkemisen eteen. Muuten mikään ei muutu.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE