Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Valta vaihtuu Britanniassa – Cameron vain vitsaili: “Kalenteri on tyhjä”

Britannian viimeistä päivää vallassa oleva pääministeri David Cameron poistui Downing Street 10:stä iltapäivällä mennäkseen viimeiselle kyselytunnille parlamenttiin.

Britannian pääministeri David Cameron vastaa tänään viimeistä kertaa kansanedustajien kysymyksiin parlamentin alahuoneessa ennen kuin jättää tehtävänsä. Kyselytunti alkoi iltapäivällä kahdelta Suomen aikaa.

Osa kansanedustajista kiitti pääministeriä tämän tekemästä työstä Britannian eteen. Cameron oli itse vitsikkäällä tuulella. Hän sanoi, että kuningattaren tapaamisen ja eroanomuksen esittämisen jälkeen hänen kalenterinsa näyttää harvinaisen tyhjältä.
Cameronilta kysyttiin useampaan kertaan, millaisia ohjeita hän jättää seuraajalleen, jotta maan ero Euroopan unionista olisi mahdollisimman hallittu.

– Mielestäni on tärkeää, että Britannia yrittää pitää unioniin niin läheiset suhteet kuin mahdollista muun muassa kaupankäynnin ja turvallisuuden osalta, Cameron vastasi.

AFP, Lontoo

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE