Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Työmarkkinat

Valtakunnansovittelija Piekkala: ”Ottamatta kantaa Suomen malliin, sovittelussa lähdetään edelleen päänavaajan linjan puolustamisesta”

Lehtikuva
Valtakunnansovittelija Vuokko Piekkala.

Metsäteollisuuden ja Teknologiateollisuuden toiminta työmarkkinoilla on nostamassa keskusteluun työriitojen sovittelujärjestelmän ja sen toimivuuden.

Johannes Ijäs

Demokraatti

Riittävätkö esimerkiksi valtakunnansovittelijan toimiston resurssit, jos syksystä tulee riitainen ja Metsäteollisuus ja Teknologiateollisuus ovat kokonaan tai osin hylkäämässä valtakunnalliset tessit? Entä miten käy niin kutsutun Suomen mallin, jos vientialojen kanssa neuvottelu hajoaa kuin varpusparvi? Mallissa vientialat määrittävät palkkakehitystä.

– Jos vaihtoehtona on se, että tehdään kaksi sopimusta tai 2000 sopimusta, niin maalaisjärjellä ajateltuna riitojen määrä tulee olemaan isompi, Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aalto kuvasi hiljattain Ylellä.

Valtakunnansovittelija Vuokko Piekkala ei vaikuta erityisen huolestuneelta, kun hän vastaa sähköpostitse kysymykseen, aiheuttaako paikallisen sopimisen lisääntyminen painetta kehittää sovittelujärjestelmää.

Hän kehottaa perehtymään Pellervon taloustutkimuksen Paikallisen sopimisen hyvät käytänteet ja esteet teknologiateollisuudessa -raporttiin parin vuoden takaa.

– Sen johtopäätöksissä todetaan, että paikallista sopimista voidaan tukea kehittämällä viestintää, edistämällä oppimista ja rakentamalla vuorovaikutuksen mahdollisuuksia. Raportissa ei esitetty sovittelutoimen kehittämistä, Piekkala huomauttaa.

– Muistaakseni työmarkkinajärjestelmien kehittämiskomitean mietinnössä 1990-luvun alussa todettiin, että vaikka paikallinen sopiminen lisääntyisi, todennäköisesti selvittäisiin 6 sivutoimisella sovittelijalla, kuten siihenkin asti, hän myös lisää.

Nyt näitä sivutoimisesti toimivia sovittelijoita on miltei sama määrä eli viisi.

Nykyisessä työriita-asetuksessa ei olisi esteitä sovittelijoiden määrän kasvattamiselle. Asetuksen mukaan valtioneuvosto määrää heitä valtakunnansovittelijan esityksestä kolmeksi vuodeksi tarpeellisen määrän.

– Eri asia on toki se, mikä on tarpeellinen määrä. Se näyttää selviävän vasta myöhemmin, etukäteen sitä on vaikea arvioida, Piekkala sanoo.

Akavan, Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ja Ylemmät Toimihenkilöt YTN julkaisivat alkuvuodesta yhteisen esityksen sovittelujärjestelmän uudistamiseksi, sovittelumenettelyn täsmentämiseksi ja sovittelun resurssien vahvistamiseksi.

Järjestöt esittävät, että sovittelijoiden määrää lisätään työmarkkina- ja sopimusjärjestelmän muutosten takia. Esityksen mukaan valtakunnansovittelijan määräaikaisen viran lisäksi perustetaan vähintään kaksi päätoimista vakituista tai määräaikaista sovittelijan virkaa. Lisäksi voidaan määrätä tarpeellinen määrä sivutoimisia sovittelijoita kuten nykyisin.

– En valitettavasti tiedä, mihin tarvelaskenta perustuu eli millainen selvitys ja analyysi on resurssien lisäämisehdotuksen takana, joten esitystä on vaikea arvioida, Vuokko Piekkala kuittaa Demokraatille.

– Näyttää siltä, että Akavan esitys perustuu muun muassa ajatukseen siitä, että sivutoimisia sovittelijoita voi olla vaikeampi rekrytoida kuin päätoimisia virkamiehiä ja toistaiseksi voimassaolevaan palvelussuhteeseen on helpompi rekrytoida kuin määräaikaiseen palvelussuhteeseen, hän pohtii.

Aiemmin voimassa olleen työriita-asetuksen mukaan toimistossa saattoi olla kaksi valtakunnansovittelijaa. Käytännössä valtakunnansovittelijantoimistossa ei kuitenkaan ollut ollut noin pariinkymmeneen vuoteen enää kuin yksi valtakunnansovittelija.

Esimerkiksi vuosina 1990—2007 soviteltuja työriitoja oli yhteensä 344, joista valtakunnansovittelija sovitteli kuitenkin peräti 244 eli noin 70 prosenttia ja silloisessa piirisovittelussa oli vain noin 30 prosenttia (100 työriitaa). Vuoden 2009 uudistustarve lähtikin siitä, ettei silloisen piirisovitteluorganisaation katsottu mahdollistaneen sovitteluun varattujen voimavarojen joustavaa ja tehokasta käyttöä. Työriidat jakautuivat maantieteellisesti epätasaisesti painottuen Etelä-Suomeen.

”Tällaiseen tarpeeseen en itse ole sovittelutoimessa tähän mennessä törmännyt.”

Akavan, JUKOn ja YTN:n paperissa esitetään myös sovittelijatoimiston yhteyteen ”puolueetonta talousyksikköä”, jonne osapuolet toimittaisivat oman sopimusalansa tai toimialansa talous- ja palkkakehitystilastoja käytettäväksi neuvottelun pohjana. Piekkala selvästi toppuuttelee tätäkin esitystä.

– Tällaiseen tarpeeseen en itse ole sovittelutoimessa tähän mennessä törmännyt. Työriitalain mukaan sovittelun yhteydessä voidaan kuulla asiantuntijoita ja muita tietojen saamista varten tarpeellisia henkilöitä. Palkkatietoja liitot keräävät jo nyt. Ne keräävät muutakin tietoa. Erilaista tietoa tuottavat myös monet muut instituutiot. Joten tietoa on saatavissa, jos sitä sovittelijan toimistossa tarvitaan, Piekkala sanoo.

Akava, Juko ja YTN myös kritisoivat talvella julkaistussa paperissaan nykyjärjestelmän nojautuvan siihen, että sovintoehdotukset perustuvat vientialojen sopimaan palkankorotustasoon ja toimialakohtaisia eroja ei oteta huomioon.

Piekkala toteaa, ettei ota kantaa vientialojen palkankorotustasoon.

Tämän jälkeen hän avaa sovittelussa käytetyn päänavaajan linjan historiaa. Piekkala toteaa, että päänavaajan linja muodostui aikoinaan ratkaisuksi siihen, että sopimuskierros saadaan käyntiin.

– Kun sopimukset eivät umpeutuneet – eivätkä umpeudu nykyäänkään – samanaikaisesti, ongelmaksi tuli se, ettei kukaan ollut valmis tekemään sopimusta, jonka jokainen jälkeenpäin tuleva voisi ylittää. Eli kukaan ei nähtävästikään halunnut ponnahduslaudaksi muille. Jotta prosessi saatiin toimimaan, lähdettiin suojelemaan päänavaajaa sovittelussa, Piekkala sanoo.

– On hyvä samalla huomata, että päänavaajan linjan noudattaminen sovittelussa ei estä osapuolia sopimasta keskenään sellaisia sopimuksia kuin katsovat tarkoituksenmukaiseksi, Piekkala jatkaa.

Aikoinaan (2018) Piekkala herätti palkansaajapuolella närää, kun hän sanoi, ettei valtakunnansovittelijan toimistolta kannata tulla hakemaan liittokierroksen avannutta alaa korkeampia palkankorotusprosentteja.

Näettekö yhä, että tämä niin sanottu Suomen malli on neuvottelukierroksen lähtökohta vai onko tilanne muuttunut? Kuinka tiukkaan pidätte kiinni siitä, että Teknologiateollisuuden ja Teollisuusliiton päänavauksen mukaan mennään?

– En ole muistaakseni ilmoittanut puolustavani niin sanottua Suomen mallia työmarkkinamallina. Suomen malli ja viennin linja liittyvät työmarkkinamalliin, josta eri toimijat pyrkivät sopimaan kiky-sopimuksen jälkeen. On esitetty erilaisia näkemyksiä siitä, onko meillä käytännössä olemassa Suomen mallia. Ottamatta kantaa Suomen malliin, sovittelussa lähdetään edelleen päänavaajan linjan puolustamisesta, Piekkala sanoo.

– Päänavaajan linjassa kyse on ratkaisun kustannusvaikutuksesta, ei palkankorotusprosenteista. Palkankorotusprosentit ja toteutus voivat vaihdella. Menneisyydessä päänavaajana on toiminut avoin sektori ja siellä viennin aloista Teknologiateollisuus ja Metalliteollisuus ja/tai Metsäteollisuus, jota tai joita muut ovat odottaneet. Päänavaajana on joskus historiassa toiminut myös suljettu sektori ja jopa julkinen sektorikin.

Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aalto ymmärtää sovittelijan tarpeen puolustaa päänavaussopimusta, joka olisi malli muille.

– Kukaan ei tee ensimmäistä sopimusta, jos kaikki odottavat, että pääsevät hakemaan sovittelijan huoneesta paremman sopimuksen kuin joku toinen, Aalto on lausunut Ylelle.

”Osapuolet eivät välttämättä ole valmiita availemaan omia tavoitteitaan.”

Akava on kritisoinut sovittelujärjestelmää on myös siitä, että miksi sovittelu alkaa vasta, kun riita on jo käsillä.

Piekkala toteaa, että mikäli Suomeen rakennettaisiin järjestelmä, joka velvoittaa neuvonpitoon eri osapuolten kanssa, pitäisi harkita, mitä sillä tavoitellaan.

– Nykyisin neuvotteluprosessit näyttävät vaihtelevan. Jotkut neuvottelevat pitkin sopimuskautta jatkuvan neuvottelun periaatteella ja jotkut aloittelevat muutamaa kuukautta ennen sopimuskauden loppua. Myös niillä osapuolilla, jotka soveltavat jatkuvaa neuvottelumenettelyä seuraavan sopimuskierroksen tavoitteista – ainakin joltain osin – näytetään päätettävän vasta lähempänä sopimuskauden loppupuolta.

Piekkala sanookin, että osapuolet eivät välttämättä ole valmiita availemaan omia tavoitteitaan ja neuvottelustrategioitaan vieraille. Lisäksi tavoitteet ja strategiat myös elävät pitkin matkaa.

– Jotta sovittelutoimessa ei tehtäisi työtä, jonka pyrkimys on hyvä, mutta merkitys vähäinen, näyttäisi tarkoituksenmukaiselta, että ensin selvitettäisiin, kuinka moni katsoo pakolliselle yhteydenpidolle olevan konkreettista tarvetta. Tällä hetkellä yhteydenpidot ovat epämuodollisia.

– Osapuolilla on jo nyt mahdollisuus, mikäli katsovat tarpeelliseksi, olla yhteydessä sovittelutoimeen, ennakkosovitteluun, valmistavaan sovitteluun ja yhteistyöhön valtakunnansovittelijan kanssa, Piekkala myös painottaa.

Valtakunnansovittelija on valittu käytännössä vuoroin työnantaja- ja vuoroin työntekijäleiristä, vaikka työ- ja elinkeinoministeriö valinnan muodollisesti tekeekin. 2018 valtakunnansovittelijan nelivuotiskauden aloittanut Piekkala tulee työnantajaleiristä.

Piekkala sanoo, ettei osaa ottaa kantaa siihen, onko valtakunnansovittelijoiden valintatapa toimiva.

– Pohjoismaiden sovittelijoiden kanssa keskusteltuani olen ymmärtänyt, että myös heillä työmarkkinajärjestöillä on vaikutusvaltaa siihen, kuka valitaan valtakunnansovittelijaksi, hän kuitenkin lausuu.

”Tällä tavoin vireille tuleva hanke ei näytä samalla tavalla keräävän puheenvuoroja puolesta tai vastaan.”

Kun Piekkalalta kysyy, ketkä pitäisi laittaa asialle, jos sovittelujärjestelmän muutosta lähdettäisiin kehittämään, saa vastaukseksi katsauksen historiaan.

Hän toteaa, että aiemmin lainsäädännön uudistusesitykset ovat tulleet niin sanotun järjestelmän sisältä eli niitä on siis käsitelty työmarkkinajärjestöjen kesken ennen vireilletuloa.

– Tällä tavoin vireille tuleva hanke ei näytä samalla tavalla keräävän puheenvuoroja puolesta tai vastaan kuin mahdollisesti muulla tavoin esitettynä näyttäisi käyvän.

Edellisellä kerralla lainsäädännön muuttamistarpeita sovittelijaorganisaation toimivuuden näkökulmasta arvioitiin työmarkkinakeskusjärjestöissä. Ne esittivät yhdessä lainsäädännön muutosprosessin käynnistämistä.

– Ajatus toisin sanoen tuli järjestelmän sisältä ja prosessi oli tavanomainen lainsäädännön valmisteluprosessi, Piekkala sanoo viitaten vuoden 2009 työriitojen sovittelusta annetun lain uudistamiseen.

Piekkala lisää, että nyt käytävään keskusteluun näyttää liittyvän epäilys siitä, että tulevaisuudessa työriidat muuttuvat paikallisemmiksi.

Hän kertaa tässäkin historiaa ja toteaa, että aiemmin ammattiliitto saattoi toisinaan liittää työnantajajärjestön jäseniä koskevaan työnseisausilmoitukseen luettelon joistain alan järjestäytymättömistä yrityksistä.

– Nämä eivät juurikaan käytännössä osallistuneet sovittelutapaamisiin, vaan antoivat tarvittaessa valtakirjan asianomaiselle työnantajaliitolle. Ammattiliitto edellytti tapauksesta riippuen lisäksi lakonuhan kohteena olleilta sitoutumista sovintoratkaisuun. Käytännössä näytti olleen niin, ettei osapuolilla itselläänkään ollut sellaisia resursseja, että samanaikaisesti käytäisiin monia sovitteluita.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Huomasitko nämä?

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Tf. chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE