Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Valtakunnansyyttäjä Toiviainen on määrännyt esitutkinnan suoritettavaksi Ano Turtiaisen tviitistä

Kansanedustaja Ano Turtainen.

Useat sivulliset henkilöt olivat tehneet poliisille rikosilmoituksen kansanedustaja Ano Turtiaisen viikko sitten 3.6.2020 tekemästä Twitter-julkaisusta.

Johannes Ijäs

Demokraatti

Poliisi aloitti esitutkintalain mukaisen esiselvityksen sen arvioimiseksi, onko asiassa syytä epäillä rikosta ja onko esitutkinta aloitettava. Esiselvityksessä poliisi arvioi asiaa rikosnimikkeiden kiihottaminen kansanryhmää vastaan ja kunnianloukkaus tunnusmerkistöjen kannalta.

Esiselvityksen lopputulos on, että asiassa ei ole poliisin mukaan syytä epäillä kumpaakaan rikosta eikä poliisi käynnistänyt esitutkinta.

Kuten asiaan kuuluu, poliisi on tiedottanut ratkaisusta valtakunnansyyttäjää.

Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen kertoo nyt Demokraatille, että asiaa harkittuaan hän on määrännyt esitutkinnan toimitettavaksi.

– Siitä on lähtenyt Helsingin poliisilaitokselle tieto.

Kysymykseen esitutkinnan luonteesta Toiviainen toteaa seuraavaa:

– Koska tämä tviitti on ymmärrettävissä rasistiseksi niin mielestäni on tärkeää, että tässä kuullaan myöskin Turtiaista itseään. Sen takia selvittämisintressi on tärkeä ja esitutkinta pitää aloittaa.

Toiviainen muotoilee itse tulkitsevansa, että on syytä epäillä että asiassa “voisi mahdollisesti olla kysymys kiihottaminen kansanryhmää vastaan -rikoksesta”.

– Korostan, että tämä on esitutkinnan aloittamista koskeva määräys vasta. Kaikki lopullinen arviointi tapahtuu vasta kun esitutkinta aikanaan on valmistunut.

Esitutkinnan jälkeen Toiviainen arvioi, onko todennäköisiä syitä epäillä rikoksen tapahtuneen.

– Se on sitten taas ihan oma harkintansa.

Ano Turtiaisen tviitin, jonka hän poisti pian julkaisun jälkeen, sisältö oli seuraava:

”Oletteko huomanneet, mitä lähempänä hyvinvoinnin alueilla ollaan ”tasa-arvoa”, sitä enemmän on rähinöitä.” Tekstin perässä oli hymiö, jolla kuvaillaan miettimistä tai pohdiskelua. Twiitissä oli julkaistu Yhdysvalloissa poliisin voimankäyttötilanteessa menehtyneen George Floydin kuva, jossa Floydin kasvot oli kuvanmuokkausohjelmalla muutettu vaaleanpunaiseksi. Kuvatekstinä luki ”PINK FLOYD”.

Toiviainen kertoo, etteivät Floydin omaiset tai edustajat ole olleet valtakunnansyyttäjään yhteydessä.

Ano Turtiainen erotettiin perussuomalaisten eduskuntaryhmästä tviitin seurauksena. Hän on perustanut oman eduskuntaryhmän.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE