Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Valtaosa eduskuntapuolueiden puheenjohtajista ei sallisi sukupuolen korjaamista alle 18-vuotiaille

Suurin osa eduskuntapuolueiden puheenjohtajista ei sallisi sukupuolen korjaamista alle 18-vuotiaille. Asia selviää Ylen eduskuntavaalikoneen vastauksista.

Hallitusohjelmassa linjattiin, että jatkossa sukupuolen voi korjata täysi-ikäinen henkilö, joka esittää perustellun selvityksen asiasta. Samalla vaatimus lisääntymiskyvyttömyydestä poistetaan, ja lääketieteelliset hoidot eriytetään juridisen sukupuolen korjauksesta.

Translain uudistus näkyy myös maanantaina käynnistyvän Helsinki Pride -viikon teemoissa. Helsinki Pride -yhteisön toiminnanjohtaja Aaro Horsma sanoo, ettei hallituksen ajama uudistus ole riittävä.

– Se ei huomioi alle 18-vuotiaiden translasten asemaa ja itsemääräämisoikeutta eikä mahdollisuuksia juridiseen vahvistamiseen tai erilaisiin hoitoihin, Horsma sanoo STT:lle.

Horsman mukaan translaki on myös lasten oikeuksia koskeva kysymys. Hän vertaa translakikeskustelua avioliittolain uudistamisesta käytyyn keskusteluun.

– Nuorilla oli silloin vahvasti esillä, että mitkä heidän oikeudet yhteiskunnassa ja tulevaisuuden mahdollisuudet ovat. Translaki tulee olemaan yksi niistä vahvimmista viesteistä, mitä nuoret haluavat välittää tämän vuoden Pridessa, Horsma arvioi.

Vain kolmelta puoluejohtajalta kannatusta

Ylen vaalikoneessa kysyttiin, tulisiko sukupuolen korjaamisen olla mahdollista myös alaikäisille. Hallituspuolueiden johtajista vain vihreiden Maria Ohisalo sekä vasemmistoliiton Li Andersson kannattivat asiaa.

Eri mieltä olivat pääministeri Antti Rinne (sd.), keskustan Juha Sipilä sekä RKP:n Anna-Maja Henriksson.

– Nykyään transsukupuolisuustutkimuksiin voi päästä jo alaikäisenä, mutta toimenpiteet tehdään vain täysi-ikäisille, Rinne kirjoitti vastauksen yhteyteen.

Oppositiojohtajista asiaa kannatti vain kokoomuksen Petteri Orpo.

Jussi Halla-aho (ps.), Sari Essayah (kd.) sekä Liike Nytin Harry Harkimo eivät lämmenneet ehdotukselle.

– Lapset eivät ole kypsiä tekemään tällaisia loppuelämään vaikuttavia ratkaisuja. Pikemminkin on korostettava sitä, että on monenlaisia oikeita tapoja olla tyttö tai poika, Halla-aho kommentoi vastaustaan.

Essayahin mukaan hoidot voivat aiheuttaa peruuttamattomia muutoksia ja vaurioita elimistöön.

– Nuorelle on annettava kasvurauha, eikä hänen kasvua ja kehitystä tule sukupuolen vaihdokseen tähtäävillä hormoni- ja leikkaushoidoilla häiritä, Essayah kirjoitti vaalikoneessa.

Hallituksesta tukea kolmannelle sukupuolelle

Helsinki Pridessa nähdään myös kolmannen sukupuolen virallistaminen tasa-arvokysymyksenä. Kolmannella sukupuolella viitataan ihmisiin, jotka eivät sijoitu perinteiseen nais–mies-sukupuolijakoon.

– Kolmas sukupuolimerkintä tulisi olla yhtenä vaihtoehtona. Näin lakia päivitettiin juuri Islannissa. Suomella ole syytä olla kehityksen perässä, toiminnanjohtaja Aaro Horsma sanoo.

Iltalehti kysyi vaalikoneessaan, pitäisikö Suomessa hyväksyä virallisesti kolmas sukupuoli. Vastaukset jakautuvat selvästi hallituksen ja opposition kesken.

Puheenjohtajista Andersson, Henriksson sekä Ohisalo kannattivat virallistamista. Sen sijaan pääministeri Rinne ei ottanut kantaa kysymykseen.

Laillistamista vastaan olivat Sipilä sekä oppositiosta Halla-Aho, Orpo sekä Essayah. Liike Nytin Harkimo ei ottanut asiaan kantaa.

STT–SAARA-MIIRA KOKKONEN

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE