Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Valtava isku tehtaan työntekijöille” – kansanedustaja murheissaan Säynätsalon uutisista, vetoaa nyt maltin puolesta

SDP:n kananedustaja Piritta Rantanen.

SDP:n kansanedustaja Piritta Rantanen on tänään surullisena seurannut uutisointia, joka koskee UPM Säynätsalon vaneritehtaan lopettamisaikeita Keski-Suomessa.

Demokraatti

Demokraatti

– Työpaikkoja on vaarassa suuri määrä ja tämä on valtava isku tehtaan työntekijöille ja koko maakunnalle. Tässä tilanteessa toivon erityisen paljon voimia jokaiselle, jota tilanne koskettaa, Rantanen toteaa tiedotteessaan.

Kansanedustaja jatkaa, että suomalaista osaamista ja työntekijää arvostetaan tutkitusti maailmalla ja vertailuissa suomalainen työntekijä nähdään oma-aloitteisena, kekseliäänä ja kokonaisuuksia ymmärtävänä.

– Lisäksi Suomen toimintaympäristön vahvuutena nähdään yhteiskunnan toimivuus ja koulutuksen hyvä laatu. Nämä ovat vahvoja kilpailuetuja maailmassa.

Siksi Rantanen pitää tärkeänä, että yritykset panostavat suomalaiseen teollisuuteen. Varsinkin meneillä olevan koronapandemian aikaan Rantanen toivoo malttia toimijoilta.

– Koronapandemiatilanteessa elämme poikkeuksellisessa ajassa, joten erityisesti nyt toivoisin malttia suurten ratkaisujen tekemiseen. Hallitus tekee parhaansa, jotta tästä tilanteesta selvitään, mutta tarvitaan myös pörssiyhtiöiden yhteiskuntavastuun kantamista.

Rantanen on aiemmin jättänyt eduskunnalle toimenpidealoitteen teollisuuden pitkän aikavälin parlamentaarisen suunnitelman aikaansaamiseksi.

– Tämä vahvistaa ajatusta siitä, että suunnitelma tulisi todella tarpeeseen, jotta teollisuuteen saataisiin ennustettavuutta ja suomalaisille huippuosaajille töitä.

UPM Plywood suunnittelee sulkevansa pysyvästi Jyväskylän Säynätsalon havu- ja koivuvaneria valmistavan tehtaansa. Yhtiö käynnistää koko tehtaan henkilöstöä koskevat yhteistoimintaneuvottelut.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE