Turva – Hymy

Pääkirjoitus

Demokraatti

Valtio on hautonut monta kultamunaa yritysmaailmaan

Jos Suomessa jaettaisiin vuoden kuolleista noussut -palkinto, niin Turun telakka, nykyään Meyer Turku, olisi vahva ehdokas sen saajaksi.

Vain pari vuotta sitten telakka oli lopetusuhan alla. Nyt kokonaan saksalaisomistukseen siirtynyt telakka napsii risteilijätilauksia ja on noussut yhdeksi Suomen viennin veturiksi. Turun telakan pelastamisessa valtion rahoitus ja pitkäjänteinen työskentely piti telakkaa hengissä ja auttoi uuden omistajan löytymisessä.

Valtion omistajuudesta on Suomessa paljon hyviä esimerkkejä. Monesta valtion omistamasta – kokonaan tai osin – yrityksestä on kasvanut merkittäviä kansainvälisiä toimijoita, joillain aloilla jopa markkinajohtajia.

Valtion omistajuudelle riittää parjaajia. ”Raskas”, ”hidasliikkeinen” ja ”vanhanaikainen” ovat yleisiä arvioita. Usein populistisen parjauksen takana on halu saada näppeihinsä valtion pyörittämä bisnes. Myös Elinkeinoelämän valtuuskunta Evan selvityksessä valtionomistajuudesta löydettiin lähinnä vain huonoa.

Valtio on toiminnallaan luonut edellytykset monien suuryritysten synnylle, kuten esimerkiksi Outokumpu ja Fortum. Molemmat ovat nyt kansainvälisiä pörssiyrityksiä, joista valtio omistaa siivun.

turuntelakkalk201412

Turun telakalla, nykyinen Meyer Turku, valmistuu muun muassa loistoristeilijöitä.

Talous- ja yrityshistorian tutkija, professori Markku Kuisma rikkoo monta valtion yhtiöihin liittyvää negatiivista oletusta kirjassaan ”Valtion yhtiöt” ja Kalevi Sorsa -säätiölle tekemässään kirjoituksessa ”Mikä on totuus valtion yhtiöistä?” Kuisma toteaa valtion yhtiöiden olevan paljon parjattua mainettaan parempia. Ja tyrmää kohta kohdalta Evan selvityksen.

Kuisman mukaan ”Suomen ei ole järkevää uhrata tuottoisia kruununjalokiviään globaaleihin sijoituspeleihin vain harhaisten uskomusten ja väärin ymmärretyn sijoittajamyönteisyyden vuoksi”. Tällaisia kruununjalokiviä on valtio myynyt. Niistä kaupoista eniten ihmetyttävät lähes monopoliasemassa toimineet yritykset, kuten esimerkiksi sähköverkkoyhtiö Caruna. Myynnin jälkeen uudet omistajat aloittivat rahastamisen nostamalla maksuja. Kuisma vertaa tällaisia kauppoja 1600-luvun Ruotsiin, missä valtio vuokrasi veronkannon yksityisille.

Kuisma myöntää, ettei valtio aina ole viisas omistaja. Hän kuitenkin muistuttaa, että valtion yhtiöiden toteutuneita riskejä ei ole juuri veronmaksajilla maksatettu, toisin kuin yksityisen liike-elämän epäonnistumisia, kuten Talvivaara.

Vaikka kansanedustajista koottuja hallintoneuvostoja ei enää kaivata yrityksiin, voisi valtio olla nykyistä aktiivisempi omistaja. Pörssiyrityksissä osaomistajan voi olla vaikea saada ääntään kuuluviin, mutta tästä huolimatta valtio on usein turhaan valinnut äänettömän yhtiömiehen roolin.

Valtiolla, lähinnä kulloinkin vallassa olevalla hallituksella, luulisi olevan mielipide esimerkiksi kohtuuttomiin nousevissa johtajapalkkioissa tai pörssikurssien ja johtajabonusten pönkittämiseen liittyvissä kvartaaleja kaunistavissa toimissa.

Pääkirjoitus

Demokraatti

Suomen sisällissota on raakuudessaan verrattavissa 1930-luvulla käytyyn Espanjan sisällissotaan, mutta nyt sen varjoa ei enää pelätä

Reilun viikon päästä tulee kuluneeksi tasan sata vuotta Suomen itsenäisyyden ajan suurimmasta ja kansakuntaa jakavimmasta kriisistä. Sisällissodan katsotaan virallisesti alkaneen, kun Helsingin työväentalon torniin sytytettiin vallankumouksen merkiksi punainen lyhty 26. päivä tammikuuta vuonna 1918.

Sotatoimet kestivät reilu kolme kuukautta, jonka jälkeen mielivaltainen valkoisen puolen terrori kylvi teloitusten, nälän ja tautien aiheut tamaa kuolemaa vielä pitkään.

Sodan saldo on karmivaa luettavaa. Yhteensä kuolonuhreja lasketaan olevan noin 36 000 ihmistä, joista valkoisen puolen osuus oli noin 5 000. Väkilukuun suhteutettuna Suomen sisällissota on raakuudessaan verrattavissa 1930-luvulla käytyyn Espanjan sisällissotaan. Kuvaavaa on se, että talvisodassa, joka kesti sotatapahtumina yhtä kauan kuin sisällissota, kuoli
10 000 suomalaista vähemmän.

Sata vuotta sisällissodasta on pitkä aika, mutta vasta nyt tuntuu olevan oikea aika sisällissodan intohimottomalle tarkastelulle.

Yle uutisten teettämän kyselyn mukaan enemmistö tämän päivän suomalaisista sijoittuu sotasyyllisyyskysymyksessä enemmän rintamalinjojen keskelle kuin jommallekummalle puolelle. Punaisia sotasyyllisinä pitävät 33 prosenttia suomalaisista ja valkoisia 16 prosenttia. Huomionarvoista on kuitenkin se, että 18–24-vuotiaista suomalaisista valkoisia pitää syyllisinä vain seitsemän prosenttia kyselyyn vastanneista.

Erityisesti puoluelehdistön kritiikki kohdistui punakaartilaisradikalismiin, minkä vuoksi monet lehdet joutuivat kaartien kanssa vaikeuksiin.

Tammikuun 19. päivä tarkastetaan Jyväskylän yliopistossa mielenkiintoinen Juha Matikaisen väitöskirja, jossa on tarkasteltu 16 työväen lehden suhtautumista väkivaltaan vuosina 1917–1918. Matikaisen väitöksen mukaan sisällissodan jälkeinen voittajien historiankirjoitus väitti SDP:n lehdistön kiihottaneen oppimattomat työläisjoukot kapinaan porvaristoa vastaan.

Lehtikirjoittelussa kuitenkin vastustettiin jyrkästi väkivaltaisia menetelmiä ja vaadittiin puoluetta pysymään parlamentarismissa. Näin lähes koko puoluelehdistö asemoitui puolueessa oikealle. Erityisesti puoluelehdistön kritiikki kohdistui punakaartilaisradikalismiin, minkä vuoksi monet lehdet joutuivat kaartien kanssa vaikeuksiin. Vasta sodan kuluessa työväenlehdistö asettui vallankumouksen puolelle.

Sadassa vuodessa yhteiskuntamme on kehittynyt oikeudenmukaisempaan ja tasa-arvoisempaan suuntaan. Siitä huolimatta luottamus eri yhteiskuntaluokkien välillä on tänäkin päivänä koetuksella. Vaikka väkivallan uhkaa eri kansanosien välillä on vaikea nähdä, luottamuksesta ja oikeudenmukaisuudesta on tinkimättömästi pidettävä kiinni.

Luottamus syntyy siitä, että ihmiset kokevat olevansa samassa veneessä ja vielä niin, että kaikille on varattuna hädän tullen paikka pelastusveneessä.

Demokraatti

Pääkirjoitus

Demokraatti

Sipilän porvarihallitusta tuntuu vaivaavan leninistinen teoriatauti – myös vastuulliset ministerit havahtuivat ja ymmärsivät piiloutua

Juha Sipilän (kesk.) hallituksen työttömyysturvan uudistus ja erityisesti sen aktiivimalliksi kutsuttu osa on luotu valtionvarainministeriössä teoria edellä. Valtiosihteeri Martti Hetemäen työryhmä on kopioinut mallin Tanskasta, mutta ryhmän jäsenet ovat lopputuloksesta päätelleet törmänneet Tanskaan korkeintaan Hamlet-näytelmässä.

Toisin kuin harvaanasutussa Suomessa, työn perässä muuttaminen on Tanskassa helppoa. Kaikki on pinta-alaltaan pienessä maassa niin lähellä, ettei muuttaminen aina ole edes välttämätöntä, vaikka työt sijaitsisivat toisella paikkakunnalla. Toisin kuin Suomessa, Tanskassa on myös työllistymisessä tukevia viranomaisia yksi kahtatoista työtöntä kohden. Suomessa vastaava luku on 166.

Myös kierto työttömyydestä uudelleen työllistymiseen on Tanskassa keskimäärin paljon Suomea nopeampaa osin lainsäädännöllisistä syistä ja osin työmarkkinoiden rakenteesta johtuen. Tanskassa on Suomea enemmän ruohonjuuritason yritystoimintaa, ihmisiä työllistäviä pieniä- ja keskisuuria yrityksiä.

Uskomatonta, että malli eteni laiksi asti.

Kaikki tämä olisi ollut Hetemäen ryhmän selvitettävissä parilla puhelulla ja kartan vilkaisulla. Ns. aktiivimallin toteuttanutta Sipilän porvarihallitusta tuntuu vaivaavan leninistinen teoriatauti, jossa teorian ja käytännön ristiriita ratkaistaan käytännön tappioksi.

Hallituksen työvoimapolitiikka on läpeensä ideologista. Siinä pyritään kostamaan globalisaation aiheuttama työn murros työntekijöille velvoittamalla työttömät osallistumaan aktivointitoimenpiteisiin, joita ei ole paikoin olemassakaan.

Hetemäen ryhmän Tanskan malli toimii Suomessa yhtä varmasti kuin pyörällä ajo kirjasta opiskeltuna. On uskomatonta, että malli eteni laiksi asti. Toisaalta se ei hämmästytä. Mallin ongelmia väännettiin eduskunnassa rautalangasta, mutta salissa oli niukasti tai ei lainkaan hallituspuolueiden edustajia.

Milloin näemme A-talk-ohjelman, jossa ulkoministeriön asevientilinjauksia selvittää työministeri Jari Lindström?

Kun aktiivimalli tuli vuoden alusta voimaan, herättiin hallituspuolue keskustassa. Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen (kesk.) reagoi sadantuhannen allekirjoittajan lakia vastustavaan kansalais­aloitteeseen toteamalla, että ihmisten huoli tulee ottaa tosissaan. Myös vastuulliset ministerit havahtuivat ja ymmärsivät piiloutua.

Aktiivimallia puolusti Ylen A-talk -ohjelmassa tavallisesti sektoriministereihin vannovan hallituksen puolelta ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Kai Mykkänen (kok.). Milloin näemme A-talk-ohjelman, jossa ulkoministeriön asevientilinjauksia selvittää katsojille työministeri Jari Lindström (sin.)?

Aktiivimalli kaikkine ongelmineen on esimerkki viime aikojen kelvottomasta lainvalmistelusta, jolle pitäisi pikku hiljaa tehdä jotakin. Äänestäjät ansaitsevat politiikkaa, joka pyrkii parantamaan maailmaa. Jos jaettavana on niukkuutta, se täytyy tehdä huolellisen harkinnan jälkeen oikeudenmukaisesti. Nyt niin ei tapahdu.

Demokraatti

Pääkirjoitus

Demokraatti

EU-talo huojuu – raha kelpaa haastajille itärajalta, arvot eivät

Euroopan unioni natisee taas kerran. Juuri kun unionin talousongelmat ovat vähän helpottaneet ja EU-maat onnistuneet yhteisrintamassa hyydyttämään brexit-huumaisen Britannian, nousee uusi haastaja unionin itärajalta. Visegrad-maat – Unkari, Puola, Tsekki ja Slovakia – haastoivat jo kesällä EU:ta vastustamalla sopimusta, jossa sitouduttiin sijoittamaan 160 000 pakolaista EU-maihin.

Tällä hetkellä pahiten ovat tulehtuneet EU:n ja Puolan välit. Puola oli vielä pari vuotta sitten unionin uusia mallimaita. Ennen joulua Euroopan komissio uhkasi Puolaa EU:n perussopimuksen artikla seitsemän mahdollistavilla rankaisutoimilla, joita voidaan määrätä yhteisten ihmisoikeuksia ja demokraattisista arvoja koskevien sääntöjen rikkomisesta. Syynä ovat Puolan oikeuslaitokseensa tekemät uudistukset, jotka politisoivat tuomareiden nimittämisen. Jos Puolassa hyväksytään asiaa koskeva laki, voi Puolan hallitseva puolue määrätä tuomarivalinnoista ja erottaa korkeimman oikeuden tuomarit kesken toimikautta.

Puolan presidentti Andrzej Dudalla on tammikuun 5. päivään eli huomiseen perjantaihin saakka aikaa allekirjoittaa nämä lait. (Tilanne on jo saattanut muuttua, sillä tämän viikon Demokraatti meni painoon tiistaina). Jos lait tulevat voimaan, voidaan Puolalta jopa viedä äänioikeus EU:n sisällä.

Myös raha on tässä asiassa merkittävä konsultti. Puola on EU:n tukirahojen suuri nettosaaja ja pelissä voi olla miljardien tukieuroja menetys. Tämä saattaa hillitä Puolan valtaapitävien intoa uhkailla maan EU-erolla. Rangaistuksien toimeenpano kuitenkin vaatii Eurooppa-neuvoston maiden yksimielisyyttä. Visegrad-maista ainakin Unkari on ilmoittanut tukevansa Puolaa.

Tällä hetkellä pahiten ovat tulehtuneet EU:n ja Puolan välit.

Euroopan unionin sisäiset rangaistustoimet ovat monella tapaa ongelmallisia. EU-vastaiset populistit voivat kääntää ne EU:ta vastaan ja syventää entisestään EU-vihamielisyyttä. Etenkin, kun erilaiset sanktiot usein vaikeuttavat enemmän tavallisten kansalaisten kuin valtaa pitävien elämää. EU:n laajeneminen itään on ongelmista huolimatta ollut melkoinen menestystarina.

Sosialismin osin raunioittaneet maat siirtyivät natisten, mutta onnistuneesti demokratiaan ja saivat suurelta osin taloutensakin kuntoon. Tilanne kääntyi huonompaan suuntaan, kun nykyiset päättäjät tulivat valtaan Unkarissa ja Puolassa. Unkarin pääministeri Viktor Orbán on Puolassa vallassa olevan Laki ja oikeus (PiS) -puolueen johtajan ja ilmeisesti maan todellisen johtajan Jaroslaw Kaczynskin hengenheimolainen.

Kummassakin maassa on valtaa keskitetty omiin käsiin mediaa, oikeusvaltiota ja oppositiota heikentämällä.

Demokraatti

Pääkirjoitus

Demokraatti

Mikä oli tietovuodon motiivi? Vähemmän on kirjoitettu siitä, että aineiston perusteella vuoto on tapahtunut Puolustusvoimista, tiedustelun ylätasolta.

Helsingin Sanomat julkaisi viime lauantaina artikkelin suomalaisesta sotilastiedustelusta. Juttuun Puolustusvoimien Viestikoekeskuksesta sisältyi myös salaiseksi luokiteltua aineistoa, jota lehti oli saanut haltuunsa.

Ilmassa on monia kysymyksiä. Mikä oli tietovuodon motiivi? Mikä taho tästä hyötyy? Ja jossain on myös vuotaja.

Huomio on keskittynyt median toimintaan. Samoin paine. Vähemmän on kirjoitettu siitä, että aineiston perusteella vuoto on tapahtunut Puolustusvoimista, tiedustelun ylätasolta. Sektorin poliittisen vastuun kantaa puolustusministeri.

Tiedustelu ja sotilastiedustelu nousevat nyt varmasti keskusteluun myös presidentinvaaleissa.

Presidentin asema Puolustusvoimien ylipäällikkönä tuli esiin.

HS:n selvityksen ulospanossa korostui salaisuus punaisine leimoineen. Artikkelissa kuitenkin käsiteltiin kohtalaisen vanhoja asioita, jotka todennäköisesti ovat jo eri osapuolten tiedossa. Tästä riippumatta salassapidolle on perustelut laissa.

Vuoto ja salaiseksi julistetun tiedon julkistaminen syövät uskottavuutta Suomen kyvyltä suojata tämän tyyppistä tietoa. Vääriin käsiin päätyessään salaiset asiakirjat heikentävät mainettamme luotettavana tiedustelukumppanina.

Reagointi olikin poikkeuksellisen voimakasta, korkealta tasolta tasavallan presidenttiä myöten. Presidentin asema Puolustusvoimien ylipäällikkönä tuli esiin.

Julkaisua seuraavana päivänä vastaava päätoimittaja Kaius Niemi joutui myöntämään, ettei HS perustellut riittävästi salaisten tietojen käyttöä.

– On toimituksellekin selvää, että on syytä katsoa peiliin, hän kirjoitti.

Poikkeukselliset toimenpiteet saivat jatkoa poliisin kotietsinnällä jutun tekemiseen osallistuneen toimittajan kotiin. Toimitustyön jokapäiväistä arkea ei ole sekään, että Sanoman hallitus haluaa toimituksen johdolta selvityksen lehden uutisoinnista.

Trollit, kyberuhka ja toisen valtion vaaleihin vaikuttaminen ovat nykytodellisuutta.

Keskusrikospoliisi on käynnistänyt esitutkinnan. Epäiltynä rikosnimikkeenä on turvallisuussalaisuuden paljastamisen lisäksi virkasalaisuuden rikkominen. KRP on tehnyt esitutkintalain mukaisen ilmoituksen myös Valtakunnansyyttäjänvirastoon.

Harvinaiset rikosnimikkeet ja tiedonvälityksen rajojen määrittely tekevät tutkinnasta poikkeuksellisen mutkikkaan. Se saa myös ennakkotapauksen luonteen.

Samaan aikaan uutta tiedustelulakia valmistellaan parlamentaarisessa työryhmässä. Tapahtunut korostaa selkeiden pelisääntöjen tärkeyttä.

Lainsäädännön päivittämistä tarvitaan, koska tiedustelutoiminnan maail­­ma on muuttunut. Trollit, kyberuhka ja toisen valtion vaaleihin vaikuttaminen ovat nykytodellisuutta.

Yhteen nivoutuu kaksi perusteltua huolta. Toinen kansalaisten perus­oikeuksien kaventamisesta ja toinen kansallisesta turvallisuudesta. Keskustelussa on syytä välttää ylilyöntejä puolin ja toisin.

Demokraatti

Pääkirjoitus

Demokraatti

Sote herättää jo korruptioepäilyjä – sopimus on härskiydessään ainutlaatuinen

Suomalaisen kestävyysvajeen ytimessä on neljä kirjainta, joihin voi luottaa, unilääkkeenä. Valitettavasti lääke, sote aiheuttaa useimmille pahoja painajaisia. Sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden parantamiseen tähtäävä sote-uudistus on 2000-luvun versio Iisakin kirkosta, joka ei tahdo valmistua.

Syyt ovat poliittisia. Kun yksi poliittinen ryhmittymä tuo tavoitteensa pöytään, toinen siivoaa sen samantien sieltä pois ja tätä toistetaan loputtomasti kuin takavuosien lastenohjelma Teletapeissa.

Kustannusten kasvun hillintään ja peruspalveluiden parantamiseen tähtäävä uudistus on vesittymässä sekavaksi yritysvetoiseksi hallintohimmeliksi, jonka taustalla on keskustan ja kokoomuksen faustinen lehmänkauppa.

Sopimus on valtapoliittisessa härskiydessään suomalaisittain ainutlaatuinen.

Keskusta saa diilissä valtaansa perustettavat maakunnat ja kokoomuksen ystäville koittaa tilipäivä. Sopimus on valtapoliittisessa härskiydessään suomalaisittain ainutlaatuinen.

Uudistuksen epätoivoisesta tilasta kertoo sitä valmistelevien asiantuntijoiden ja virkamiesten julkinen riitaantuminen. Tästä nähtiin esimerkki viime viikonloppuna. Soten asiantuntijaryhmään kuuluva sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiilamo totesi sunnuntain Helsingin Sanomissa virkamiesjohdon ja asiantuntijoiden luottamuksen säröilleen viime keväänä. Hiilamon mukaan sote-yritysten lobbarit ja eräät korkeimmat virkamiehet tekivät viime keväänä kaikkensa, ettei soten piiloagenda, sote-yritysten edun ajaminen, olisi paljastunut.

Hiilamo ei kohdistanut kritiikkiään suoraan kehenkään mutta mainitsi kirjoituksessaan muun muassa sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikön Päivi Sillanaukeen, joka oli hänen mukaansa yrittänyt kumota ministeriönsä omien asiantuntijoiden kritiikin. Sillan­aukee ei kritiikistä ilahtunut ja sanoi sen lähestyvän kunnianloukkausta.

Professori Hiilamon syytös tulee ottaa hyvin vakavasti.

Kyse ei ole enää normaalista poliittisesta ohjauksesta.

Jos valmistelun asiantuntijaryhmän ytimestä käytännössä todetaan, että sotea valmistelevassa virkamiesjohdossa pelataan uudistuksesta miljardivoittoja odottavien suuryritysten pussiin, asian pitäisi kiinnostaa kansalaisten lisäksi myös poliitikkoja. Kyse ei ole enää normaalista poliittisesta ohjauksesta.

Virkamiesten etiikkaa säätelevissä valtionhallinnon arvoissa mainitaan avoimuuden lisäksi muun muassa puolueettomuus ja riippumattomuus. Mikään näistä arvoista ei ole linjassa suuryritysten etua ajavan piiloagendan ja sen kätkemisen kanssa.

Suomi on moneen kertaan todettu yhdeksi maailman vähiten korruptoituneista maista. Sote-uudistuksesta miljardituottoja hakevien yritysten lobbarit ovat tehneet poliittisen valmistelun kulisseissa hartiavoimin töitä. Kuinka paljon se on kantanut hedelmää puolueettomaksi valtionhallinnon työväeksi luettavien virkamiesten keskuudessa?

Jos tähän kysymykseen ei saada kunnollista vastausta, se vähentää kansalaisten luottamusta valtionhallintoa kohtaan ja herättää epäilyjä korruptiosta.

Demokraatti