Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Talous

Valtion tuki ei elinehto – ABC:llä uskotaan latauspisteiden syntyvän markkinaehtoisesti

Valtion tuki sähköautojen latauspisteiden rakentamiselle ei S-ryhmän ABC-ketjun näkökulmasta ole elinehto sille, että latauspisteitä syntyy.

Kehitysjohtaja Antti Erikivi kertoo, että ABC:llä on jo nyt 35 latauspistettä, eli noin joka kolmannella asemallaan.

Erikiven mukaan pikalatausasemia on rakennettu yhteistyössä muun muassa sähköautovalmistaja Teslan, energiayhtiö Fortumin ja paikallisten sähköyhtiöiden kanssa.  Lisää asemia rakennetaan, kun yhteistyökumppaneita löytyy.

Hän ei ota tarkemmin kantaa ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Kai Mykkäsen (kok.) aloitteeseen, koska sen yksityiskohdat ja ehdot eivät ole vielä tiedossa.

Olemme halunneet lähteä etupainotteisesti tarjoamaan näitä palveluita.

Erikiven mukaan pikalatausasemia on rakennettu yhteistyössä muun muassa sähköautovalmistaja Teslan, energiayhtiö Fortumin ja paikallisten sähköyhtiöiden kanssa. Lisää asemia rakennetaan, kun yhteistyökumppaneita löytyy.

– Me olemme halunneet lähteä etupainotteisesti tarjoamaan näitä palveluita, Erikivi sanoo.

Lisää aiheesta

Sähköautojen osuus autokannasta on vielä hyvin pieni. Trafin tilastoissa täyssähköautoja oli kesäkuun lopulla reilut 1 100, mutta myyntiluvut ovat kasvussa ja myös hybridimallit valtaavat alaa.

– On mielenkiintoista nähdä, mihin markkina menee. Hybridimalleihin pystyy kotona lataamaan sähköä pienempää pätkää varten, tarvittaessa voi sitten käyttää myös polttomoottoria. Me pyrimme tarjoamaan latauspisteitä niin, että autoilija voi lähteä sähköautolla pitemmällekin matkalle.

Juttua on täydennetty klo 16:25.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE