Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Valtioneuvoston kanslia salaa liikkumisrajoituksia koskevat valmisteluasiakirjat – professori pitää ongelmallisena

LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

Valtioneuvoston kanslia (VNK) salaa suunniteltuja liikkumisrajoituksia koskevat valmisteluasiakirjat. VNK pyysi jo helmikuussa esimerkiksi eri ministeriöiltä lausuntoja liikkumisrajoitusten vaikutuksista, mutta ei luovuta STT:lle asiakirjoja, joista ilmenisi millaisista liikkumisrajoituksista se haluaa arvioita.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

VNK:n päätöksen mukaan STT:n pyytämät asiakirjat ovat salassa pidettäviä, koska ne koskevat poikkeusoloihin varautumista. Hallinto-oikeuden emeritusprofessorin Olli Mäenpään mukaan VNK on selvästi tulkinnut ongelmallisen laajasti salassapitoperustetta.

–  Siinä on jäänyt huomioimatta se, että (julkisuuslain pykälän 24) kohta 8 sisältää lähtökohtaolettaman, jonka mukaan muun muassa poikkeusoloihin valmistautumista koskevat asiakirjat lähtökohtaisesti ovat julkisia asiakirjoja. Ne ovat salassa pidettäviä vain, jos tiedon antaminen vahingoittaisi tai vaarantaisi poikkeusoloihin varautumista, Mäenpää sanoo.

Hallituksen suunnittelemista liikkumisrajoituksista on keskusteltu julkisuudessa lähinnä eri medioiden julkistamien vuotojen kautta. Mäenpään mukaan poikkeusoloihin varautumista koskeva suunnittelu nimenomaan vaatisi julkisuutta.

–  Jos viranomaiset avoimesti kertovat, millä tavalla ne suunnittelevat varautuvansa, voidaan samalla estää erilaisia salaliittoteorioita.

Mäenpään mukaan julkisuudesta aiheutuu varautumistilanteissa hyvin harvoin vahinkoa tai vaaraa. Hän sanoo, että julkisuus olisi vain hyödyksi poikkeusoloihin varautumisessa.

–  Jos hyvin salamyhkäisesti valmistellaan ihmisten perusoikeuksia koskevia toimenpiteitä, se ei lisää toimenpiteiden hyväksyttävyyttä erityisen paljon, vaan pikemminkin vähentää sitä. Tässä sahataan omaa oksaa.

STT:n pyytämät asiakirjat ovat liikkumisrajoituksia koskevan valmistelun alkuvaiheen versioita. Suunnitelmat ovat uutisoitujen tietojen mukaan päivittyneet sen jälkeen, sillä STT:n asiakirjapyyntöihin vastattiin viikkojen viiveellä.

“Jätetään ottamasta kantaa vahingon tai vaaran aiheutumiseen”

STT pyysi myös sisäministeriöstä, sosiaali- ja terveysministeriöstä (STM), työ- ja elinkeinoministeriöstä (TEM) sekä oikeusministeriöstä VNK:lle annettuja arvioita liikkumisrajoituksista. Sosiaali- ja terveysministeriö sekä oikeusministeriö vastasivat asiakirjapyyntöön eivätkä salanneet vastauksiaan. Sisäministeriö ei vastannut ollenkaan STT:n asiakirjapyyntöön julkisuuslain määrittämässä kahden viikon määräajassa.

Työ- ja elinkeinoministeriöstä STT pyysi laskelmia liikkumisrajoitusten vaikutuksista. Helsingin Sanomat uutisoi aiemmin omiin tietoihinsa pohjautuen, että TEMissä on saatu toissa viikolla valmiiksi karkea laskelma, jonka mukaan Helsingin, Vantaan ja Espoon kaupoille aiheutuisi mahdollisesti jopa noin miljardin euron menetykset viikossa, jos hallitus toteuttaa laajan liikkumisrajoituksen Helsingissä.

TEM salasi asiakirjat samalla lainkohdalla kuin VNK.

–  Ministeriöt eivät ole ehkä tässä kohtaa huomanneet tai jostain muusta syystä jättävät ottamasta kantaa vahingon ja vaaran aiheutumiseen. Ne katsovat, että kaikki poikkeusoloihin valmistautumista koskevat asiakirjat ovat salassa pidettäviä eli siinä mielessä se tulkinta on ilman muuta ongelmallisen laaja, Mäenpää sanoo.

Mäenpään mukaan poikkeus voisi olla mahdollinen lähinnä puolustushallinnon tai poliisin puolella.

–  Voi olla, että joku poikkeusoloihin varautumista koskeva asiakirja sisältäisi yleistä turvallisuutta vaarantavia ennakkotietoja tai jotain tämäntyyppistä. Se on aika teoreettinen ajatus, mutta se on mahdollista, Mäenpää sanoo.

“Ihan tuollaista virastohöttöpuhetta”

Jos HS:n tiedot valmiista laskelmista pitävät paikkansa, pitäisi TEMin laskelmien Mäenpään mukaan olla julkisia.

–  Kun on kyse jonkin erittäin merkittävän päätöksen valmistelusta ja ne selvitykset valmistelussa tehdään, ne ovat lähtökohtaisesti heti julkisia, kun ne valmistuvat. Tätä pääsääntöä ei tässä myöskään ole otettu huomioon, vaan kaikki on summanmutikassa leimattu salassa pidettäviksi, hän sanoo.

TEM lisäksi perustelee salaamista kryptisellä lauseella. TEM katsoo, että “valtioneuvoston koronatilannevarautumisen tilanteenhallintaan liittyvästä aikasidonnaisuusulottuvuudesta johtuen pyydetyt ministeriön turvallisuusluokitellut varautumisasiakirjatiedot eivät ole julkisia”.

Mäenpää sanoo perustelun olevan pahimmanlaatuista virastojargonia, jolla ei ole mitään tekemistä julkisuuslain kanssa.

–  Se, että joku asiakirja on mahdollisesti turvallisuusluokiteltu, ei suoraan vaikuta sen julkisuuteen. Se on ihan tuollaista virastohöttöpuhetta, jolla ei ole merkitystä perusteluna julkisuusrajoittamiselle.

Mäenpää on tutustunut oikeusministeriön lausuntoon, eikä siinä hänen mukaansa ole mitään vahingollista tai vaarallista.

–  En usko, että noiden muidenkaan ministeriöiden arvioinneissa on.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE