Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Valtioneuvoston selvitys: Ruokahävikkiä voidaan vähentää kehittämällä lainsäädäntöä

Tänään julkaistu valtioneuvoston selvitys osoittaa, että lainsäädännön hienosäädöllä olisi mahdollista ehkäistä ruokahävikin syntymistä elintarviketurvallisuuden vaarantumatta. Suomi on sitoutunut YK:n kestävän kehityksen tavoitteeseen puolittaa ruokahävikki vuoteen 2030 mennessä.

Suomalaisessa ruokaketjussa ruokahävikkiä syntyy kaikissa vaiheissa, alkutuotannosta kuluttajaan, keskimäärin 450 miljoonaa kiloa vuodessa.

Keväällä 2016 käynnistyneessä Lexfoodwaste-selvityshankkeessa etsittiin lainsäädännön tekijöitä, jotka saattavat aiheuttaa syömäkelpoisen ruoan päätymistä hävikkiin. Hanke toteutettiin osana valtioneuvoston vuoden 2016 selvitys- ja tutkimussuunnitelman toimeenpanoa. Hankkeen toteutti Luonnonvarakeskus.

Selvityksessä tunnistettiin koko ruokaketjua läpileikkaavia lainsäädännön alueita, joilla on suoraa vaikutusta ruokahävikin syntymiseen. Näitä ovat esimerkiksi pakkausmerkintöihin tai säilytyslämpötiloihin liittyvä lainsäädäntö.

Lisäksi löydettiin lainsäädännöllisiä kehittämistarpeita, joilla voidaan vaikuttaa hävikin syntymiseen jossakin ruokaketjun osassa. Näitä ovat alkutuotannossa esimerkiksi elintarvikeketjutietojen aikarajat, kasvintuotannossa kauppakelpoisuusnormien mukainen luokittelu sekä rehunkäytön osalta eläinten luokittelusta johtuvat rehunkäytön rajoitukset ja vaatimus rekisteröityä rehualan toimijaksi.

Ravintolasektorilla tarjolla olleen ruoan jäähdyttämismahdollisuuteen liittyvät määräykset lisäävät ruokahävikkiä. Myös valvonnan yhdenmukaisuus ja selkeys on tärkeää ruokahävikin vähentämiseksi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE