Kuva: Lehtikuva
Valtionyhtiö alentaa henkilöstönsä palkkoja sadoilla euroilla kuukaudessa – ”Johdon palkkoihin ei kosketa”

Pääasiassa Puolustusvoimien ruokahuollosta huolehtiva valtion omistajaohjauksessa oleva Leijona Catering Oy laskee ravintolahenkilökuntansa palkkoja vuoden 2016 alussa sadoilla eroilla.

Valtaosaa yhtiön henkilöstöstä edustavat Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ja Maanpuolustuksen henkilökuntaliitto MPHL pitävät tällaista toimintaa erittäin huonona henkilöstöpolitiikkana ja vaativat valtion omistajaohjaajaa ja puolustusministeriötä puuttumaan yhtiön suunnittelemiin toimiin.

Porvarihallituksessa valtion omistajaohjauksesta vastaava ministeri on pääministeri Juha Sipilä (kesk.).

Palkanalennusten taustalla on Puolustusvoimien ruokahuollon yhtiöittämisvaiheessa solmitun henkilöstön työehtoja koskevan suoja-ajan sopimuksen päättyminen ja yhtiön päätös siirtyä noudattamaan kaikilta osin vain majoitus- ja ravitsemisalan työehtosopimusta.

Henkilöstöä edustavien liittojen mukaan yhtiö on kieltäytynyt neuvottelemasta minkäänlaisesta pehmennyksestä työehtojen heikennyksiin 2016 alusta.

Liitot vaativat valtion omistajaohjaajaa (pääministeri Juha Sipilä) ja puolustusministeriötä puuttumaan yhtiön suunnittelemiin toimiin.

JHL ja MPHL tekivät viimeisimmän neuvotteluesityksen asiasta joulukuun alussa.

– Vastaus oli jyrkän torjuva, kertovat JHL:n neuvottelupäällikkö Kristian Karrasch ja MPHL:n puheenjohtaja Marja-Leena Karekivi Demokraatille.

JHL:ssä ja MPHL:ssä arvostellaan kovasanaisesti yhtiön asennetta ja puhutaan arvostuksen puutteesta henkilöstöä kohtaan.

Liitot ovat laskeneet, että yhtiöittämisvaiheessa Leijona Cateringiin siirtyneen ravintolahenkilökunnan palkkoja lasketaan satoja euroja kuukaudessa. Suurimmillaan menetys palkkapussissa on jopa tuhat euroa.

– Emme ymmärrä miten valtio-omisteinen yhtiö voi toimia näin. Ennestäänkin pienipalkkaisten naisten työehdoista haetaan yhtiölle maksimaalisia voittoja. Samaan aikaan johdon palkkoihin ei kosketa, sanovat Karrasch ja Karekivi.

Leijona Catering Oy on ruokapalveluita tarjoava valtion omistama osakeyhtiö. Se aloitti toimintansa vuoden 2012 alusta. Suurin asiakas on Puolustusvoimat.

Leijona Cateringin mukaan alalla on rankka kilpailu, ja suoja-ajan päättyminen on ollut työntekijöiden tiedossa yhtiöittämisestä saakka.

Yritys katsoo, että vuodenvaihteen jälkeen henkilökunnan työsuhdetta koskevat ehdot asettuvat samaan linjaan alan muiden toimijoiden kanssa.