Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Valtiovarainministeri haluaa selvityksen kotitalouksien velkaantumisesta ja taloyhtiölainoista

Valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) haluaa selvityksen siitä, miten kotitalouksien ja yksityishenkilöiden liiallista velkaantumista ja sen mahdollisia haittavaikutuksia voisi vähentää.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Orpon mukaan samalla tulee arvioida myös voimakkaasti kasvaneita taloyhtiölainoja.

Orpo kertoo Facebook-kirjoituksessa, että hän aikoo asettaa asiantuntijaryhmän selvitystyötä varten. Työn on tarkoitus alkaa syyskuussa.

Valtiovarainministerin mukaan kotitalouksien velkaantuminen nostaa Suomen talouden haavoittuvuutta siinä tapauksessa, että korot nousevat tai edessä on laskusuhdanne.

Myös Suomen Pankin uutena pääjohtajana eilen aloittanut Olli Rehnin esitti asian tiimoilta heti huolensa. Hänen mielestään suomalaisten kotitalouksien ennätystasolle nousseen velkaantumisen hillitsemiseksi tarvitaan monipuolisia välineitä.

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE