Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Valtiovarainministeri Saarikko selvityttää budjettiriiheen keinoja varautua sähkön hinnan nousuun ja lievittää sen vaikutuksia

LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Valtiovarainministeri Annika Saarikko (kesk.) kertoo antaneensa asiantuntijoille tehtävän etsiä keinoja varautua sähkön hinnan nousuun ja sen vaikutusten lievittämiseen.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Saarikon mukaan poliittisten toimien ohella on tarvetta konkreettisille keinoille säästää energiaa. Hän sanoo, että toimien on oltava nopeasti toteutettavissa. Hän aikoo valmistella esitykset budjettiriiheen mennessä yhdessä elinkeinoministeri Mika Lintilän (kesk.) kanssa.

Budjettiriihi pidetään kuun taitteessa.

-  Näissä poikkeuksellisissa oloissa on yhteinen kansallinen asia kohtuuhintaisen sähkön saatavuus, Saarikko sanoi.

Valtiovarainministerin mukaan hintojen nousun vaikutuksiin toimivat parhaiten täsmätoimet, mutta hän kertoi olevansa avoin kaikille ajatuksille.

Saarikko nosti asian esille keskustan työvaliokuntien ja ministeriryhmän yhteisessä kesäkokouksessa. Hän kertoi pitävänsä taantumariskiä ilmeisenä joko korkean inflaation tai sitä torjuvan kiristyvän rahapolitiikan vuoksi.

-  Selvää on, että valtio voi tulla jossain kansalaisia vastaan, mutta emme me kaikkia iskuja voi torjua.

Kritiikkiä vasemmalle ja oikealle

Kokouksen aluksi pitämässään puheenvuorossa Saarikko myös piikitteli sekä hallituskumppaneita että keskeisiä oppositiopuolueita niiden talouslinjasta.

Hän sanoi, että Suomen velkaantumista yli kymmenen vuoden ajan ei voi eikä pidä sivuuttaa olankohautuksella.

-  Talouden myllerrys muistuttaa, että tälläkään kertaa taloudessa kaikki ei ollut toisin, vaikka vasemmisto on näin halunnut uskoa ja uskotella.

Parhaana lääkkeenä alijäämän hoitamiseen Saarikko pitää talouden kasvua, yrittäjyyttä ja työtä.

Hän myös kritisoi kokoomuksen halua alentaa verotusta samalla, kun puolueella olisi omia menokohteita. Saarikon mukaan keskustan linjana on, että veroja voi ja varmasti pitää keventää, mutta vain silloin kuin taloustilanne sen sallii tai sitä vaatii. Kokoomuksen linjaa hän piti liian ideologisena.

-  Kokoomuksen veronkevennys kasvattaisi julkisen talouden alijäämää kertaheitolla miljardilla ja perussuomalaiset tukisi toisella mokomalla sheikkejä ja muita öljykauppiaita bensatankeilla.

Saarikko seisoo lapsilisäavauksen takana

Saarikko myös puolusti aiempaa avaustaan lapsilisän kertaluontoisesta lisäyksestä. Hän on esittänyt joulukuun lapsilisän maksamista kaksinkertaisena, yksinhuoltajille korotettuna.

Saarikko huomautti hallituksen aiemmasta päätöksestä tehdä pienituloisten etuuksiin indeksikorotuksia, mikä astui voimaan kuun alussa. Tämä ei koske lapsilisiä, joita ei ole sidottu yleiseen kustannustasoon. Saarikko vetosi siihen, että valtaosa Suomen perheistä on pieni- ja keskituloisia. Lisäksi hän huomautti, että syntyvyys on Suomessa alhaisella tasolla.

-  Juuri tästä nimenomaisesta syystä jokaisesta täällä olevasta lapsesta ja nuoresta pitää huolehtia erityisellä tavalla. Heitä on niin vähän, ettei osattomuuden ojaan viskattavaksi riitä yhtäkään.

Päätös tehtäisiin tälle vuodelle jo aiemmin varattujen määrärahojen puitteissa.

-  Kannatan sellaista periaatetta, jonka mukaan lasten maksuton koulutus, lapsilisät, äitiyspakkaukset ja neuvolat kuuluvat kaikille perheille ja kaikille lapsille. Tämä on ollut keskustan pitkä linja, ja sitä on aina vastustettu samoilla perusteilla, Saarikko sanoi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE