Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Valtiovarainministeriö: “Talous puskee nyt eteenpäin suhdanteen huipulla”

Valtiovarainministeriö ennustaa Suomen työllisyysasteen nousevan 73 prosenttiin vuonna 2020.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Nykyhallitus on tavoitellut ensi vuonna päättyvällä vaalikaudellaan 72 prosenttia, joka oli Tilastokeskuksen heinäkuun lukujen mukaan jo liki saavutettu.

VM:n talouskasvuennuste tälle vuodelle on 3 prosenttia. Ensi vuonna kasvu hidastuu 1,7 prosenttiin ja vuonna 2020 1,6 prosenttiin.

Tämän vuoden kasvuennuste nousi hienoisesti kesäkuun ennusteesta, joka oli 2,9 prosenttia. Seuraavien vuosien talouskasvun valtiovarainministeriö arvioi puolestaan niukasti pienemmäksi kuin se ennusti kesäkuussa.

Keskipitkällä aikavälillä vuosina 2021–2022 talouden arvioidaan kasvavan noin prosentin vuodessa, mikä vastaa talouden potentiaalisen tuotannon kasvuvauhtia.

– Talous puskee nyt eteenpäin suhdanteen huipulla. Työllisyys kasvaa nopeasti, ja julkinen talous vahvistuu. Lähivuosina pitää kuitenkin varautua selvästi vaisumpaan menoon. Toimia yhteiskunnassa olemassa olevien voimavarojen vapauttamiseksi täyteen käyttöön pitää jatkaa, sanoo valtiovarainministeriön osastopäällikkö, ylijohtaja Mikko Spolander tiedotteessa.

Kotitalouksien kulutuskysyntää rajoittaa ministeriön mukaan kuitenkin se, että reaalisten käytettävissä olevien tulojen määrä ei kasva samaan tahtiin kuin aiemmin.

Ministeriön arvio työttömyysasteen kehityksestä lipsahti julki jo eilen Työttömyysvakuutusrahaston tiedotustilaisuudessa. VM ennustaa, että työttömyysaste putoaa ensi vuonna 6,9 prosenttiin.

Valtiovarainministeriön talousennuste on tärkeä, koska valtion budjetti rakennetaan sen varaan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE