Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Politiikka

4.11.2026 12:46 ・ Päivitetty: 4.11.2026 13:08

Valtonen kiitteli toimivaa demokratiaa: ”Valtavan suuri osa amerikkalaisista käytti äänioikeuttaan”

LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
Ulkoministeri Elina Valtonen kommentoi Yhdysvaltain välivaalien tulosta eduskunnan Valtiosalissa 4. marraskuuta

Ulkoministeri Elina Valtosen (kok.) mukaan demokraattipuolueen ylivoimainen vaalivoitto Yhdysvaltain välivaaleissa ei lyhyellä tähtäimellä vaikuta juuri mitenkään Yhdysvaltain ja Euroopan suhteisiin.

Simo Alastalo

Demokraatti

Yhdysvaltain ja Euroopan kahdenvälistä suhdetta hän luonnehti erittäin hyväksi.

– Meillä on ennätyskorkeat kauppaluvut, investoinnit puolin ja toisin, Yhdysvaltain kanssa. Nämä ovat hienoja asioita, oli Yhdysvalloissa hallinto mikä hyvänsä, ja ne vahvistavat meidän poliittista ja kulttuurista sidettä pitkäksi aikaa, Valtonen sanoi toimittajille keskiviikkona eduskunnassa.

Merkityksellisintä vaaleissa oli Valtosen mukaan se, että demokratia toimi.

– Se on erittäin hieno asia. Valtavan suuri osa amerikkalaisista käytti äänioikeuttaan ja se, että myös Yhdysvaltain presidentti tunnusti vaalituloksen vaikka se laskenta vielä onkin vähän kesken niin, nämä ovat kaikki hyviä asioita.

Vaalitulosta Valtonen suositteli lukemaan amerikkalaisten protestina presidentti Donald Trumpia kohtaan.

EUROOPASSA on tuoreeltaan jännitetty vaalituloksen vaikutusta Trumpin ulkopolitiikkaan.

Itse vaaleissa ulkopolitiikalla saattoi olla vähäisempi merkitys. Tosin Valtonen mainitsi kohonneiden polttoainekustannusten saattaneen vaikuttaa lopputulokseen. Bensan hintaa on hilannut ylös Trumpin sotatoimet Iranissa.

– Varmaankaan juuri kukaan ei ole mennyt uurnille vain sen takia, että saataisiin lisää tukea Ukrainalle tai Lähi-idän sota loppumaan vaikka ne saattavatkin olla joidenkin äänestyspäätösten taustalla.

Valtonen totesi, että presidentillä on Yhdysvalloille laajat valtaoikeudet myös silloin, kun hänen oma puolueensa on menettänyt enemmistön molemmissa kamareissa. Trump junaili esimerkiksi venäläistä dieseliä koskevan pakotepoikkeaman itsenäisesti presidentin asetuksella.

– Olemme tottuneet siihen, että presidentti Trumpin aikana voi olla aika nopeita liikkeitä jopa viikon sisällä.

Korjattu klo 15.07: Valtoselta kysyttiin laajemmin Euroopan ja Yhdysvaltain suhteesta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU