Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Valvira pelkää, etteivät 8 ja 15 minuuttia toteudu – sote uhkaa hidastaa ambulansseja

Sosiaali- ja terveysalan valvontavirasto Valviran mukaan ensihoidon uusi asetus vaarantaa potilasturvallisuuden uusissa maakunnissa. Asiasta kertoo Lännen Media.

Valvira on huolissaan soten ensihoidon asetuksien uudistuksesta, joka on muuttamassa ambulanssien vasteaikojen määrittelyä.

Ensihoidon asetuksien uudistuksien myötä uudet maakunnat voisivat päättää, missä ajassa ambulanssien pitää ehtiä potilaiden luo. Valvira pelkää, että nykyiset lääketieteellisesti määritellyt kahdeksan ja 15 minuutin aikaikkunat heitetään romukoppaan.

– 8 ja 15 minuuttia perustuvat lääketieteelliseen näyttöön siitä, kuinka nopeasti esimerkiksi tajuttoman potilaan elvytys pitäisi aloittaa, sanoo ylitarkastaja Jenna Uusitalo Lännen Medialle.

– Ja nyt maakunnat saisivat itse päättää, mikä se aika on. Kun lainsäädäntö ei velvoita mitään, pelkona on, että ne voisivat määritellä sinne hyvinkin pitkiä aikoja.

Uudistusta tekevästä sosiaali- ja terveysministeriöstä puolestaan uskotaan, ettei muutos heikennä ensihoidon tasoa. Maakuntien täytyy jatkossa ilmoittaa, kuinka nopeasti ambulanssilla tavoitetaan 50 ja 90 prosenttia alueen väestöstä.

Ministeriön erityisasiantuntija Lasse Ilkka näkee, että prosenttiperuste kuvaa paremmin sitä, miten väestöä eri alueilla tavoitetaan.

– Aika lailla samoista asioista puhutaan kuin ennenkin. Me emme oleta, että tämä muuttaa palvelua sinänsä, vaikka mittaustapa muuttuukin. Palvelun ei pitäisi kyllä ainakaan huonontua, Ilkka sanoo.

Ensihoidon järjestäminen siirtyy sote-uudistuksen myötä sairaanhoitopiireiltä maakunnille.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE