Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Työmarkkinat

Valvonta ontuu monessa kunnassa – Hoitajaliitto varoittaa: “Työntekijät ja asiakkaat ovat joutuneet palveluntuottajan armoille”

Suomen lähi- ja perushoitajaliitto Super ei ole tyytyväinen kuntien aktiivisuuteen valvoa palveluita. Liitto on lähettänyt tänään avoimen kirjeen kuntien tarkastuslautakunnille. Superin mielestä kunnat laiminlyövät velvollisuuksiaan.

Demokraatti

Demokraatti

– Kun kunnat siirtävät omassa tuotannossaan olevia palveluja yritysten tuotettavaksi, se ei vapauta kuntia valvonnasta, puheenjohtaja Silja Paavola (kuvassa) muistuttaa.

Monet kunnat ovat kiihtyvällä tahdilla siirtäneet omaa sote-palvelujen sekä varhaiskasvatuspalvelujen tuotantoaan yksityisille yrityksille. Super on havainnut, että jotkut kuntien viranhaltijat näyttävät olevan tietämättömiä velvollisuudestaan valvoa.

– Olemme havainneet joidenkin kuntien viranhaltijoiden olevan tietämättömiä omasta valvontavelvollisuudestaan. Joko viranhaltijat eivät ole tiedostaneet omaa velvollisuuttaan tai he ovat ulkoistaneet vastuunsa ja luottaneet siihen, että esimerkiksi yritysten omavalvontasuunnitelmat ja aluehallintovirastot hoitavat valvonnan, liitto epäilee.

“Laiminlyönneistä aiheutuu kunnille myös taloudelliset menetykset.”

Super oikaisee: Kun kunnat siirtävät omassa tuotannossaan olevia, yhteisillä verorahoilla kustannettavia palveluja yritysten tuotettavaksi joko kilpailutusten tai palvelusetelien kautta, se ei suinkaan vapauta kuntia valvomasta näiden palvelujen tuotantoa.

– Kuntien on myös useiden lakien velvoittamina puututtava palvelutuotannossa ilmeneviin epäkohtiin, Paavola muistuttaa.

Lisää aiheesta

Hänestä laiminlyönnit ovat hyvin valitettavia monestakin syystä.

– Laiminlyöntien vuoksi työntekijät ja monet palveluja tarvitsevat asiakkaat ovat joutuneet sopimuksia ja ohjeita noudattamattomien palveluntuottajien armoille. Laiminlyönneistä aiheutuu kunnille myös merkittävät taloudelliset menetykset, koska kunnat eivät välttämättä saa sitä palvelua, mitä sopimuksia tehtäessä on ollut tarkoitus saada, puheenjohtaja Paavola korostaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE