Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Vammaisten lasten oikeudet eivät toteudu: Avun puute estää harrastukset ja matkustamisen

YK:n vammaisten ihmisoikeuksia koskevan sopimuksen ratifiointia juhlittiin perjantaina Helsingissä.

Vammaisten ihmisten oikeuksia koskeva YK:n yleissopimus astui Suomessa voimaan perjantaina. Suomi allekirjoitti sopimuksen maaliskuun lopussa vuonna 2007, mutta ratifioi sen vasta nyt. Kansainvälisesti sopimus astui voimaan toukokuun alussa 2008.

Yleissopimuksen tarkoituksena on edistää, suojella ja taata vammaisille henkilöille kaikki ihmisoikeudet ja perusvapaudet. Vammaisella pitää olla saatavilla yleisiä palveluja yhdenvertaisesti sekä kaupungeissa että maaseudulla. Yksilöllisiä erityispalveluja pitää olla saatavilla tarvittaessa.

Ulkoministeri Timo Soinin (ps.) mukaan yleissopimuksen voimaantulo on Suomessa merkittävä askel vammaisten oikeuksien aseman vahvistamiseksi.

Vammais- ja lapsijärjestöt julkaisivat myös perjantaina selvityksen, joka kritisoi vammaisten lasten oikeuksien toteutumista. Selvityksen mukaan vammaisten lasten oikeus mielekkääseen vapaa-aikaan ei aina toteudu.

He tarvitsevat avustajaa, jotta voisivat elää kuten kaikki muutkin nuoret.

Selvityksessä tehtiin kysely vammaisille lapsille ja nuorille sekä heidän vanhemmilleen. Vastaukset kertovat, että henkilökohtaisen avun ja muiden avustushenkilöiden saannissa vapaa-ajalla on puutteita.

Vammaiset lapset haluaisivat muun muassa matkustaa sekä kotimaassa että ulkomailla ja harrastaa erilaisia liikuntalajeja, mutta avun puute voi estää sen.

Lisää aiheesta

– Vastausten perusteella vammaiset lapset ja nuoret tarvitsevat avustajaa, jotta voisivat elää kuten kaikki muutkin nuoret, toteaa Suomen Unicefin kotimaan vaikuttamistyön päällikkö Milla Aaltonen.

Selvityksen tekivät Vammaisten lasten ja nuorten tukisäätiö, Suomen Unicef, Lastensuojelun Keskusliitto, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ja Vammaisperheiden monitoimikeskus Jaatinen.

Uusi vammaispalvelulaki tuli voimaan vuonna 2009. Järjestöjen mukaan lasten ja nuorten henkilökohtaisen avun palvelu ei ole sen jälkeen lisääntynyt juuri lainkaan. Vammaislainsäädäntö on parhaillaan uudistettavana.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE