Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Politiikka

Vanhanen ei ole havainnut ”kostoa” – eduskunta jatkaa elämäänsä normaalisti

Lehtikuva / Antti Aimo-Koivisto

Eduskunnan puhemiehen Matti Vanhasen (kesk.) mukaan eduskunta jatkaa normaalisti toimintaansa ja ohessa käydään hallitusneuvottelut. Vanhanen kertoo hallitusneuvotteluiden etenevän siten, että suurimman puolueen eduskuntaryhmän edustaja kutsuu puolueet koolle.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

– Prosessi on selvä.

Vanhasen mukaan se, keitä hallitusneuvotteluissa on mukana, riippuu täysin puolueista itsestään. Tänään alun perin ohjelmassa olleeseen välikysymykseen palataan hänen mukaansa myöhemmin.

Vanhanen sanoi pitämässään lehdistötilaisuudessa, että kuluva päivä on ollut politiikassa poikkeuksellinen mutta ei ainutlaatuinen.

– Politiikassa tulee välillä tällaisia päiviä vastaan, hän lisäsi.

Vanhanen myös sanoi, ettei ole havainnut, että vuoden 2003 tapaukset liittyisivät tämänhetkiseen tilanteeseen.

Vuonna 2003 pääministerinä toiminut Anneli Jäätteenmäki (kesk.) erosi tehtävästään niin sanotun Irak-vuodon takia. SDP ilmoitti ennen eroa, että luottamus Jäätteenmäkeen oli mennyt.

Julkisuudessa on esitetty arvailuja, että osa keskustan kansanedustajista olisi ajanut Rinteen eroa kostona vuoden 2003 tapahtumille.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Lisää aiheesta

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Toimituksen valinta

Rane Aunimo

Päätoimittajalta
25.6.2020
Tapaus Mäenpää: Puheet on nyt pidetty, on aika painaa nappia – historia kyllä muistaa, kuinka kansanedustajat perjantaina äänestävät
Lue lisää

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Chefredaktör: Johan Kvarnström
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE