Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Vanhanen jyrähti palkansaajajärjestöille: “Kansanvaltaista järjestelmää ohjataan tästä talosta”

Keskustan kansanedustaja Matti Vanhanen.

Eduskunnassa käydään paraikaa keskustelua irtisanomislaista. Hallitus on antanut siitä ja työllisyyspolitiikasta tiedonannon. Meneillään ovat eduskuntaryhmien ryhmäpuheenvuorot.

Demokraatti

Demokraatti

Keskustan kansanedustajista puheenvuoron käytti kansanedustaja Matti Vanhanen. Hänen on kerrottu olevan koko tiedonanto-idean isä.

– Tänään on kysymys siitä, että hallitus saa tiedon eduskunnan tuesta jatkaa pienten yritysten työllistämiskynnyksen madaltamiseen tähtäävän lain valmistelua ja että eduskunta myös saa ehdotuksen myöhemmin päätettäväkseen, Vanhanen summasi keskustan puolesta.

Työntekijäjärjestöt vastustavat kiivaasti irtisanomislakia ja vaativat sitä vedettäväksi pois.

– Nyt on tärkeä sanoa, että hallitus ja sen jälkeen eduskunta tekevät niille kuuluvaa lainsäädäntötyötä riippumatta lakoista. Valmistelussa on kuultu eri näkemyksiä ja eduskunnan käsittelyyn kuuluu sekä ay-liikkeen että pienten yritysten kuuleminen. Kaiken tämän jälkeen asiassa tehdään päätös. Näin toimii edustuksellinen kansanvalta, Matti Vanhanen sanoi.

Vanhanen lupasi kuitenkin, ettei keskustan eduskuntaryhmä ole rajoittamassa lakko-oikeutta.

– Mielestämme poliittiseen lakkoon on vastattava poliittisesti. Siitä nyt on eduskunnassa kyse.

Lisää aiheesta

– Emme suinkaan odota, että liitot lopettaisivat poliittiset lakkonsa huomiseen äänestykseen. Ne itse päättävät toimistaan. Mutta huomisen jälkeen ne tietävät, että eduskunta odottaa saavansa käsiteltäväksi lakiehdotuksen eikä tätä oikeutta meiltä lakoilla viedä. Se olisi vaarallinen ennakkotapaus.

Vanhasen mukaan kansanvallan kannalta kestävä tapa on vaikuttaa uudistukseen eduskunnan valiokunnissa.

– Lopulta eduskunta sitten äänestää uudistuksen hyväksymisestä, hän opasti.

– Äänestäessämme huomenna tiedonannon puolesta, edellytämme, että hallitus tuo eduskunnalle valmistelemansa lakiehdotuksen. Tämän viikon maltillinen mutta yksiselitteisen määrätietoinen viesti kaikille osapuolille on, että kansanvaltaista järjestelmää ohjataan tästä talosta – ei tämän talon ulkopuolelta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE