Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Vanhanen puoliväliriihen tunnelmista MTV:lle: “Jumissa tämä tällä hetkellä on”

LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Hallituksen puoliväliriihessä on hyvin odottava henki, valtiovarainministeri Matti Vanhanen (kesk.) sanoi MTV:n uutisille puoliväliriihen ensimmäisen päivän päätteeksi.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Valtioneuvoston kanslia tiedotti neuvottelujen päättymisestä Säätytalossa puoli seitsemän aikaan. Vanhasen mukaan puolueiden johtajat jäivät käymään tilannetta läpi. Myös STT:n tietojen mukaan puolueiden johtoviisikko jäi jatkamaan neuvotteluja.

–  Tosiasia on se, että missään olennaisessa ei ole päästy eteenpäin, Vanhanen MTV:n kello seitsemän uutisissa.

Etenemisen puute johtuu hänen mukaansa työllisyyden eteen tarvittavista uudistuksista ja menoista.

Toimittaja pyysi Vanhasta kommentoimaan väitettä siitä, että suurimmat hallituspuolueet SDP ja keskusta syyttävät neuvotteluiden jumiutumisesta toisiaan. Ministeri vastasi, että “varmaan sekin voi pitää paikkaansa”.

–  Jumissa tämä tällä hetkellä on. Suurimmilla puolueilla on suuri vastuu siitä, että ratkaisuja löytyy mutta kaikkien viiden hallituspuolueen tuki tietysti tarvitaan ratkaisuihin.

Ennakkoilmoituksen mukaan hallituskauden puoliväliin osuvaa ja tulevien vuosien talousnäkymien tarkastelevassa riihessä pitäisi tulla valmista torstaina. Vanhanen kuitenkin kertoi MTV:lle, että hänen kalenterinsa on tyhjänä niin pitkään kuin tarvitaan.

Neuvottelut koko hallituksen voimin jatkuvat valtioneuvoston kanslian mukaan torstaina aamuyhdeksältä. Hallituspuolueista varsinkin keskusta on vaatinut puoliväliriihestä päätöksiä toimista, joilla hallitus synnyttäisi 20  000–30  000 työpaikkaa eli puolet hallituksen vielä jäljellä olevasta työllisyystavoitteesta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE