Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Vanhanen Väyrysen ilmoituksesta lähteä puheenjohtajakisaan: “Minun ainoa toiveeni on, että…”

Paavo Väyrynen aikoo palata eduskuntaan keskustan puheenjohtajavaalin jälkeen. Se toteutuu hänen mukaansa joko keskustan tai kansalaispuolueen riveissä riippuen siitä, voittaako hän puheenjohtajavaalin, johon hän tänään ilmoittautui mukaan.

Jos hän häviää, hän aikoo erota keskustapuolueesta.

– Minun ainoa toiveeni on, että Juha Sipilä jaksaisi pääministerivastuun ohella pyrkiä uudelle kaudelle Keskustan puheenjohtajaksi. Hän on osoittanut, miten vastuuta kantava puolue kykenee kääntämään Suomen suunnan monen vuoden alamäen jälkeen nousuun. Mahdollisiin kilpailijoihin en ota kantaa, keskustan presidenttiehdokkaana ollut entinen puheenjohtaja, kansanedustaja Matti Vanhanen kommentoi Väyrysen ilmoitusta tavoitella puheenjohtajuutta.

Juha Sipilä on ilmoittanut myös tavoittelevansa keskustan puheenjohtajuutta. Tämän Sipilä teki jo presidentinvaalipäivänä.

Jos Väyrynen eroaa keskustasta ja kisaa eduskuntavaaleissa, kansalaispuolue saattaa syödä osansa nimenomaan keskustan kannatuksesta. Vanhanen toteaa, ettei osaa arvioida, kuinka vakava uhka kansalaispuolue keskustalle olisi.

– Ennen muuta sen päättävät tietysti äänestäjät, että haluavatko he jakaa tai pirstoa poliittisen voiman vai koota sitä. Se on ennen muuta äänestäjien asia.

Vanhanen kuitenkin katsoo, että Väyrynen tavoitti presidentinvaaleissa paljon nimenomaan sellaisia ihmisiä, joita keskusta ei koskaan muutoin ole tavoittanut.

Lisää aiheesta

– Joukossa oli varmaan myös keskustalaisia.

Demokraatin tietojen mukaan keskustan piirissä katsotaan, että Väyrysen presidentinvaalikannatuksesta vajaat 3 prosenttia olisi tullut keskustalaisten piiristä.

Tätä tietoa Vanhanen kommentoi niin, että vain yhdestä Ylen gallupista kävi ilmi, mistä Väyrysen äänet tulivat. Vanhasen tietämän mukaan eniten oli ryhmästä muut eikä keskusta ollut edes niiden puolueiden joukossa, joita Väyrystä kannattaneita oli eniten.

Väyrysen jäsenyyttä keskustapuolueessa ja kunniapuheenjohtajuutta koskeviin kysymyksiin Vanhanen ei ota kanta.

– Meillä on säännöt tehty sillä tavalla, että ihmiset ovat jäseniä paikallisyhdistyksissä. Vain paikallisyhdistyksillä on oikeus käsitellä jäsenyyttä. Ei ole koskaan ajateltun sääntöjä sillä tavalla, jos joku ihminen haluaisi olla kahden puolueen jäsen. Sitä on vaikea ymmärtää, hän tyytyy toteamaan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE