Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Vanhat keinot on käytetty loppuun” – STTK pistäisi yt-lainkin uusiksi

Toimihenkilökeskusjärjestö STTK toivoo, että hallitus pistää kehysriihessään lisää paukkuja siihen, miten osaamista kehitetään ja työllisyysastetta nostetaan.

Demokraatti

Demokraatti

Puheenjohtaja Antti Palola odottaa hallitukselta toimia, joilla työikäisten osaaminen saadaan päivitetyksi. Hänen mielestään aikuiskoulutuksessa pitäisi tarkastella tarjontaa, koulutusmuotoja ja osaamista, ja uudistaa tätä kokonaisuutta.

– Meidän tulisi päästää irti tutkintokeskeisestä ajattelusta ja päivittää osaamista joustavasti moduulien tai osaamisportfolioiden avulla, Palola esittää.

STTK huomauttaa, että työpaikoilla tarvitaan kipeästi lisävauhtia, joilla osaamista ja tuottavuutta kehitetään. Järjestön mielestä puitteet siihen pitäisi luoda lainsäädännöllä.

– Vanhat keinot on käytetty loppuun ja nyt tarvitaan jotain uutta. Nykyinen yhteistoimintalaki ei palvele tarkoitustaan, Palola sanoo suoraan.

Sen tilalle hän kaipaisi lainsäädäntöä, joka antaisi paremmat mahdollisuudet kehittää osaamista, tuottavuutta ja työhyvinvointia.

– Lainsäädännön uudistaminen edistäisi myös käytännössä paikallista sopimista.

Lisää aiheesta

“Tarvitaan toimia, joiden avulla työntekijät ja työpaikat kohtaavat.”

STTK toivoo kehysriihestä lisämäärärahoja palkkatukeen sekä rekrytointi- ja muuntokoulutukseen. Se vaatii myös TE-toimistoihin lisää henkilöstöä, jotta työttömät saisivat yksilöllisempää palvelua ja neuvontaa.

Järjestö painottaa, että tavoitteena tulee olla työllisyysasteen nostaminen yli 75 prosentin.

– Talouskasvu helpottaa työttömyyden hoitoa ja avoimet työpaikat pitää pystyä täyttämään. Siksi tarvitaan toimia, joiden avulla työntekijät ja työpaikat kohtaavat.

Pitkäaikaistyöttömyys ja nuorisotyöttömyys ovat edelleen korkealla tasolla. Palola varoittaa, että se voi estää talouskasvua.

– Työllisyysmäärärahojen lisääminen kannattaa aivan erityisesti tilanteessa, jossa työvoiman kysyntä kasvaa. Tällöin panoksen ja tuotoksen suhde on paras mahdollinen, STTK:n puheenjohtaja Antti Palola painottaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE