Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Vanhukset ja työkyvyttömät köyhtyvät entisestään – syynä terveysmenot

Terveyspalveluiden asiakasmaksut ja lääkekulut lisäävät erityisesti yli 85-vuotiaiden ja työkyvyttömien köyhyyttä Suomessa. Asia käy ilmi tuoreesta tutkimuksesta.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Köyhyyttä mitataan usein kotitalouksien tulojen perusteella, jolloin vaihtelevat tarpeet esimerkiksi terveydenhuollolle jäävät huomioimatta.

Keskimäärin suomalainen kuluttaa terveyteen 50 euroa kuukaudessa eli noin neljä prosenttia tuloistaan.

Pienituloisimmassa tulokymmenyksessä terveyteen kulutetaan suhteellisesti eniten, keskimäärin kuusi prosenttia kotitalouden tuloista, kun ylimmässä tulokymmenyksessä osuus on kaksi prosenttia.

– Kotitalouksien terveysmenot lisäävät köyhyyttä kahta kautta. Tiedetään, että sairaammilla on keskimäärin muita pienemmät tulot, ja samalla heillä on suurempi tarve terveydenhuollolle, josta syntyy lisämenoja, sanoo tutkimuspäällikkö Jussi Tervola Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta (THL).

THL, Kela, Tilastokeskus ja Turun yliopisto selvittivät terveysmenojen vaikutusta köyhyyteen yhteistutkimuksella, jonka aineistona oli 800 000 hengen tulo- ja terveysmenotiedot vuodelta 2017.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE