Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Vanhusten hoitokodin johtajalle ehdollista – laiminlöi lääkehoitoa ja lääkäriin vientiä

Kuvituskuva.

Rantasalmella Etelä-Savossa vanhusten hoitokodin johtajana toiminut nainen on tuomittu ehdolliseen vankeuteen törkeästä vammantuottamuksesta ja vaaran aiheuttamisesta.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Hoitokoti Iltasadun johtaja laiminlöi asukkaan toimittamisen lääkäriin, jotta tämän psykoosilääkitys olisi voitu tarkistaa, kertoo Etelä-Savon käräjäoikeus tuomiossa.

Liian suuresta lääkeannoksesta aiheutui asukkaalle pakkoliikkeitä ja vakavaa hengen ja terveyden vaaraa. Oikeuden mukaan hengen ja terveyden vaarantaminen ei ollut tahallista, mutta törkeän huolimatonta.

Lisäksi johtaja laiminlöi toiselle hoitokodin asukkaalle määrätyn lääkkeen hankkimisen ja lääkehoidon asianmukaisuuden valvonnan. Lääkitys myös lopetettiin ja taas aloitettiin, eikä tarvittavia turvakokeita tehty. Tämä aiheutti potilaan terveydelle vahinkoa.

Oikeuden mukaan psykoosilääkkeiden sivuvaikutukset eli tokkuraisuus, kielen roikkuminen ja liikkumisen epävakaus ilmenivät yhtäaikaisesti ja hyvin pian lääkityksen uudelleen aloittamisen jälkeen. Siten niiden voitiin arvioida olevan syy-yhteydessä siihen, että lääkitys oli tauon jälkeen aloitettu vahvana ilman porrastamista.

Hoitokodin johtajana toiminut nainen sai yhteensä kolmen kuukauden ehdollisen rangaistuksen. Rikokset tapahtuivat vuosina 2012–2013. Sittemmin kyseisen hoitokodin toiminta on lakannut.

Johtajaa syytettiin myös lääkenäyttötodistuksen väärentämisestä ja vaaran aiheuttamisesta, mutta nämä syytteet kaatuivat. Johtaja kiisti kaikki syytteet.

Lisää aiheesta

Tuomio ei ole lainvoimainen.

STT–TUULI OIKARINEN

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE