Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Vankeutta voi tulla 43 vuotta – toimittajien oikeudenkäynti alkaa Turkissa

Turkissa on osoitettu mieltä lehdistönvapauden puolesta.

Turkissa alkaa oikeudenkäynti, jossa syytettynä on 17 oppositiolehti Cumhuriyetin toimittajaa. Heitä syytetään terrorismin tukemisesta. Jos heidät todetaan syyllisiksi, he voivat saada jopa 43 vuoden vankeusrangaistuksen, kertoo BBC.

Kymmenen Cumhuriyetin toimittajista on ollut vangittuna jo lähes yhdeksän kuukautta.

Noin vuosi sitten tapahtuneen vallankaappausyrityksen jälkeen Turkissa on tehty laajoja puhdistuksia, joiden seurauksena muun muassa 150 toimittajaa on laitettu telkien taakse. Suurinta osaa heistä syytetään terrorismin tukemisesta. Turkki on tällä hetkellä listattu maaksi, jossa on eniten toimittajia vangittuna.

Turkin hallitus on kiistänyt väitteet vangittujen toimittajien määrästä. Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan sanoi aikaisemmin tässä kuussa BBC:n haastattelussa, että ainoastaan kaksi toimittajaa on Turkissa vangittuna.

– Muut heistä ovat joko terroristeja, olivat aseistettuja tai ryöstivät pankkiautomaatteja, Erdogan sanoi tuolloin.

Cumhuriyetin toimittajista syytettynä on muun muassa 71-vuotias Turhan Gunay, joka oli lehden kirjallisuusliitteen päätoimittaja. Tämän tyttären Elif Gunayn mukaan Turhan Gunay on vangittuna poliittisista syistä.

Elif Gunay kertoo voivansa puhua isänsä kanssa kerran viikossa tunnin ajan puhelimen välityksellä lasiseinän läpi.

Lisää aiheesta

– En voi koskea, enkä halata häntä, Elif Gunay sanoo.

Tyttären mukaan Turhan Gunay kärsii lisäksi terveysongelmista.

Myös Cumhuriyetin entinen päätoimittaja Can Dundar on syytettynä maanantaina alkavassa oikeudenkäynnissä. Hän sai viime vuonna kolmen kuukauden vankeusrangaistuksen vakoilusta. Hänet kuitenkin vapautettiin takuita vastaan, ja hän elää tällä hetkellä maanpaossa Saksassa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE