Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Vankilassa syttyi verinen yhteenotto – “Poliisin ei kannata sekaantua, koska olen valmis kuolemaan”

Ainakin 29 vankia on kuollut ja 19 poliisia haavoittunut yhteenotossa poliisivankilassa Acariguassa Portuguesan osavaltiossa Venezuelassa eilen paikallista aikaa, kertovat viranomaiset.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Verenvuodatus alkoi, kun poliisin Faes-erikoisjoukot yrittivät estää joukkopaon vankilasta. Vankien oikeuksia ajavan Una Ventana a la Libertad -järjestön mukaan viranomaiset yrittivät vapauttaa läheisiään katsomaan tulleita omaisia, jotka oli otettu panttivangeiksi päivää aikaisemmin.

Vangit vastasivat vapautusyritykseen tulituksella ja heittämällä poliiseja kohtia ainakin kaksi käsikranaattia. Sosiaalisessa mediassa on levinnyt video, jonka uskotaan esittävän vankien kapinaa johtanutta miestä.

Videolla hän heiluttelee käsiasetta ja esittelee kahta kranaattia samalla kun uhkailee kahta naista.

– Poliisin ei kannata sekaantua, koska olen valmis kuolemaan, mies uhoaa.

Miehen uskotaan kuolleen yhteenotossa. Panttivankien kohtalosta ei ole tietoa.

Väkivaltaisuudet Venezuelan poliisivankiloissa ovat yleisiä. Lain mukaan niissä saisi pitää ihmisiä vain kahden vuorokauden ajan, mutta sääntöä ei noudateta.

Lisää aiheesta

Poliisivankiloissa on noin 55 000 ihmistä, vaikka ne on suunniteltu noin 8 000 ihmisen tarpeita ajatellen.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE