Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Vankilassakin istunut Julia Tymoshenko haluaa nyt Ukrainan presidentiksi ja vastaansa hän saa muun muassa tv-koomikon

Ukrainan entinen pääministeri Julia Tymoshenko kertoo virallisesti pyrkivänsä maan presidentiksi. Gallupeissa hän on ollut vaalien ennakkosuosikki.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Tuoreimmissa tutkimuksissa Tymoshenkoa tukee 16 prosenttia äänestäjistä ja nykyistä presidenttiä Petro Poroshenkoa tukee 13,8 prosenttia äänestäjistä.

Tymoshenko oli Ukrainan pääministerinä vuonna 2005, ja uudestaan joulukuusta 2007 maaliskuuhun 2010.

Vuonna 2011 hänet tuomittiin seitsemäksi vuodeksi vankilaan valtaoikeuksien väärinkäytöstä. Tuomio liittyi kaasusopimukseen, jonka Ukraina oli solminut Tymoshenkon pääministerikaudella.

Kannattajat ja länsivallat pitivät oikeudenkäyntiä poliittisena.

Tymoshenko pääsi vapaaksi vuonna 2014, kun Viktor Janukovitsh erotettiin presidentin paikalta ja Ukrainassa vaihtui valta. Parlamentti antoi tuolloin presidentille potkut, ja miltei samaan aikaan Harkovassa Tymoshenko vapautui vankeudesta. Tymoshenko on Janukovitshin poliittinen vastustaja.

Jo aiemmin presidenttikisaan on ilmoittanut lähtevänsä presidenttiä tv-sarjassa esittänyt koomikko Volodomyr Zelensky.  Zelensky, 40, esitti Ukrainan presidenttiä suositussa Kansan palvelija -sarjassa. Hänen puolueensa, jonka senkin nimi on Kansan palvelija, tukee Zelenskyn ehdokkuutta.

Taustastaan huolimatta Zelensky ei ole mikään huumoriehdokas. Mielipidetiedusteluissa hän on ollut kolmosena heti Tymoshenkon ja Poroshenkon jälkeen. Zelenskyn kannattajat kutsuvat häntä Ukrainan Reaganiksi.

Vastustajien mukaan Zelensky on kokematon ja epäilyttävän läheinen muun muassa hämäräbisneksistä epäillyn miljardöörin Ihor Kolomoiskyn kanssa.

Ukrainalaiset äänestävät presidentistä maaliskuussa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE