Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Mielipiteet

Vantaan sosialidemokraatit muistuttavat: Vantaan menestys on riippuvainen tyytyväisestä henkilöstöstä

Vantaan sosialidemokraattinen valtuustoryhmä ei hyväksy kaupungin henkilöstön asemaa kurjistavaa henkilöstöpolitiikkaa. Demarit edellyttävät, että kaupungin työntekijöiden esille nostamiin epäkohtiin puututaan ripeästi ja työhyvinvointiin panostetaan ja työnteon edellytyksiä parannetaan.

DEMOKRAATTI

Demokraatti

– Viestit eri työntekijäryhmiltä kertovat kokemuksista, joissa työntekijöitä ei Vantaalla kuunnella, ammatillista osaamista väheksytään ja laadukkaan työn tekemisen mahdollisuudet esimerkiksi puutteellisten sijaisjärjestelyjen vuoksi ovat lähes mahdottomat. Näin ei voi enää jatkua ja tilanteeseen on puututtava, vaatii valtuustoryhmän puheenjohtaja Sirkka-Liisa Kähärä.

Vantaan sosialidemokraatit muistuttavat, että Vantaan menestys on riippuvainen tyytyväisestä henkilöstöstä ja hyvinvoivat työntekijät ovat kultaakin kalliimpi voimavara. Hyvinvoiva ja motivoitunut henkilöstö on koko Vantaan menestyksen tae.

– Kaupungin työntekijät luovat edellytykset Vantaan menestymiselle, laadukkaille palveluille ja hallitulle kasvulle. Sen takia työntekijöiden työtä on arvostettava, heitä on kuultava ja heille on taattava tasa-arvoiset vaikutusmahdollisuudet oman työnsä ja työhyvinvointinsa varmistamiseksi, Kähärä toteaa.

Valtuustoryhmän mielestä yhdessä henkilöstön kanssa yhteistoiminnalla Vantaata voidaan kehittää entistä paremmaksi asuinkaupungiksi, jossa palvelut ovat laadukkaita ja monipuolisia ja niiden saatavuus jokaiselle asukkaalle on turvattu. Tämän tavoitteen onnistumiseksi on työntekijöiden osaamista edistettävä ja heidän edustajansa on tunnustettava aidosti asiantuntevaksi neuvotteluosapuoleksi. Työntekijöiden kehitysideoita on kuunneltava ja niihin on myös vastattava.

– Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä edellyttävät organisaation tai työtehtävien muutostilanteissa todellista ja tuloksellista vuoropuhelua esimiesten, henkilöstöpäällikön ja eri työntekijäryhmien kesken, Kähärä päättää.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Toimituksen valinta

Johannes Ijäs

Politiikka
27.2.2020
Sanna Marin sanoo Demokraatin pääministerihaastattelussa, että hallitus ei tee politiikkaa uutisotsikoiden mukaan – ”Hallituskausi on nelivuotinen ja tässä ajassa pitää valmista tulla”
Lue lisää

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Chefredaktör: Johan Kvarnström
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE