Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Vapaavuori listaa maakuntauudistuksen seuraukset – “Ennennäkemätön poliittisten virkanimitysten kerrostuma ja politrukkirälssin vyöry”

Helsingin pormestari Jan Vapaavuori (kok.) suomii blogissaan byrokratian vähentämisellä suosiota kalastellutta Sipilän hallitusta. Vapaavuoren mukaan maakuntauudistus muuttaa puheet päinvastaiseksi toiminnaksi.

– Sinänsä on jännittävää, että samainen hallitus, joka alkutaipaleellaan hankki suosiota puhumalla poliittisista virkanimityksistä luopumisesta, byrokratian keventämisestä sekä ministerien ja avustajien määrän vähentämisestä, on luomassa maahan ennenäkemättömän poliittisten virkanimitysten kerrostuman ja politrukkirälssin vyöryn, Vapaavuori lataa.

Puolueiden intressi on Vapaavuoren mukaan “hieman yleistäen ja kärjistäen” mahdollisimman laaja ja raskas byrokratiakoneisto.

– Tällä tavalla ne saavat mahdollisimman monelle maakuntavaaliehdokkaalle jonkun kokouspalkkioita tuottavan luottamuselimen ja pystyvät motivoimaan muitakin kuin kärkiehdokkaita vaaleihin. Samalla puolueiden puolueverotienestit maksimoituvat.

Hölmöksi kutsumansa kolmen eri hallinnon tason mallin, joissa kuntapolitiikan ja valtakunnan politiikan väliin tulevat maakunnat, Vapaavuori ennustaa lisäävän myös poliitikkojen ristiriitatilanteita.

– Useampikin hallituspuolueen edustaja joutuu pian tuskailemaan äänestääkö ryhmäkurisyistä keväällä eduskunnassa sote- ja maakuntauudistuksesta päätettäessä oman kaupunkinsa selkeän edun vastaisesti.

– Yleisellä tasolla voidaan ajatella, että kansanedustajan tulee nähdä isompia kokonaisuuksia (mitä ne sitten ovatkin), eikä asettaa kotipitäjäänsä äänestyksissä etusijalle, mutta jos sama edustaja on tullut valituksi myös kunnanvaltuustoon (tai jopa –hallitukseen tai jopa sen johtoon) ristiriita on jo ilmeinen. Pettääkö puolueensa vai kotikaupunkinsa, Vapaavuori kysyy.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE