Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Varastamista” — SDP tivasi hallitukselta: “Onko kansa väärässä?”

SDP tivasi hallitukselta kansanedustaja Krista Kiurun toimesta vastauksia koulutusta koskevista leikkauksista. Kiuru otti esille Tiedebarometrin tutkimuksen, jonka mukaan yhdeksän kymmenestä suomalaisesta pitää leikkauksia haitallisina.

Kiuru viittasi selvitykseen sanomalla, että leikkaukset ovat varastamista tulevaisuudelta, lapsilta ja nuorilta. Kiurun mukaan hallitukselta ei riitä selitykseksi, että yliopistojen ja korkeakoulujen pääomittaminen olisi jonkinlainen täyskäännös.

— Miltä hallituksen lyhytnäköinen politiikka koulutuksesta varastamisesta näyttää? Onko kansa väärässä?

Asiasta vastaava ministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.) vastasi, että Suomen talouden vaikea tilanne edellyttää uusia ajatuksia. Hän pohdiskeli, kuinka määrärahoja voidaan käyttää tehokkaimmin vastaamatta kunnolla kysymykseen.

Kiuru jatkoikin sanomalla, että hallituksen linja on väärä. Varsinaisesti hän halusi kuulla vastauksen perussuomalaisten Timo Soinilta, mutta vastaaminen ohjattiin taas Grahn-Laasoselle.

— Ydinkysymys on, mitä voidaan tehdä sisällöllisesti. Huoli on ollut siitä, että koulutusjärjestelmä on ollut turhan staattisessa tilassa edelliset vuodet. Nyt olemme käynnistäneet useita sellaisia projekteja, joilla suomalaiset oppimistulokset saadaan nousuun, että koulutuksen tasa-arvon mureneminen voitaisiin pysäyttää, että voisimme hallitusohjelman tavoitteen mukaisesti vahvistaa suomalaisten osaamista ja kääntää myös hälyttävät tilastot koulutustason laskusta uuteen nousuun.

SDP:n Eeva-Johanna Eloranta jatkoi teemasta huomauttamalla, että Suomi pärjää tulevaisuudessa vain panostamalla osaamiseen ja innovaatioihin.

— Työn halpuuttamista tärkeämpiä ovat osaamiskilpailukyky, laaatukilpailukyky ja kyyntikilpailukyky.

Hän kysyi, eikö nyt viimeistään olisi aika perua koulutusleikkaukset.

Valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) ei vastauksessaan kuitenkaan ottanut kysymykseen minkäänlaista kantaa.

SDP:n Jukka Gustafsson osoitti hänkin kysymyksensä Soinille. Häntä huoletti nuorten miesten tilanne, jossa joka viides 15—24-vuotias on koulutuksen ja työelämän ulkopuolella.

— Ministeri Soini, nyt kun keväällä on välitarkastuksen aika ja hallitus on ollut 2 vuotta. Lupaatteko aktiivisesti toimia sen puolesta, että suomalaiset nuoret miehet ja naiset pääsisivät koulutukseen ja työelämään ja aktiviteettiin, joka kasvattaa heitä siihen?

Vastausvuoro ohjattiin tälläkin kertaa Soinin sijaan ministeri Grahn-Laasoselle, joka epäili, että kysyjällä on väärää tietoa, koska hallitus on ministerin mukaan juuri turvannut nuorisotakuun rahoitusta koskien esimerkiksi etsivää nuorisotyötä ja mainittua nuorten aikuisten osaamisohjelmaa.

— Se mistä huolta kannoitte, se (huoli) on yhteinen. Joka viides nuori mies on koulutuksen ulkopuolella. Kehitykseen pitää löytää lääkkeitä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE