Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Varoitan lähes 40 vuoden kokemuksella” – keskustan konkari hermostui kokoomuksen “huseeraamiseen”

Keskustan pitkäaikainen kansanedustaja Sirkka-Liisa Anttila on perinpohjin sydämistynyt, millä tavalla hallituskumppani kokoomus “huseeraa” perhepolitiikassa. Hänen mukaansa tapa, jolla kokoomus toimii, heikentää luottamusta ja yhteistyön edellytyksiä.

– Varoitan lähes neljänkymmenen vuoden kokemuksella politiikasta tällaisesta toiminnasta. Kannattaa myös muistaa, millaiseen kaaokseen huseeraus johti viime vaalikaudella ja etenkin sen lopulla, kun silloinen hallitus äänesti eduskunnassa omia esityksiään vastaan.

Mistä kumpuaa oikeiston lähes vainonomainen yritys viedä suomalaisilta perheiltä valinnanmahdollisuus?

Anttila muistuttaa, että ministerit on valittu toteuttamaan yhdessä sovittua hallitusohjelmaa. Hänen mukaansa hallituksen tehtävä on esimerkiksi viedä maaliin uudistukset, joilla turvataan suomalaisille lapsille ja nuorille tasa-arvoinen koulutus koko maassa.

– Kokoomus on ollut silmiinpistävän voimallisesti lopettamassa lasten kotihoidontukea. Joutuu kysymään, mistä kumpuaa oikeiston lähes vainonomainen yritys viedä suomalaisilta perheiltä valinnanmahdollisuus lastensa hoidossa?

Anttila huomauttaa, että sote-uudistuksessa kokoomus sen sijaan haluaa lisätä valinnanvapautta eniten.

– Kotihoidontuella on suomalaisten tuki. Uudistuksia varmasti tarvitaan, mutta kaiken lähtökohtana on oltava yhtäältä lapsen etu ja toisaalta perheiden valinnanmahdollisuuden turvaaminen, hän korostaa.

Lisää aiheesta

Suomen talous- ja työttömyysongelmia ei ratkaista Anttilan mukaan kotihoidontukea romuttamalla, vaan luomalla edellytyksiä työpaikoille, jotta mahdollisimman moni suomalainen voi työllistyä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE