Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Varoitus eduskunnasta: Maakuntamalli johtamassa veronkorotuksiin, vaalit siirrettävä

Sote-uudistuksen alkuperäiset tavoitteet eivät ole toteutumassa, hallintovaliokunnan oppositioryhmät katsovat.

Hallintovaliokunnan sosialidemokraatit, perussuomalaiset, vihreät, vasemmistoliitto sekä RKP moittivat hallituksen sote-uudistusta ja sen käsittelyä.

Hallituksen nykyisessä sote-esityksessä uudistuksen alkuperäinen tavoite asiakkaan paremmasta palvelusta on heitetty heidän mukaansa pitkälti syrjään. Se on korvattu hallituspuolueille itselleen mieluisilla yksityiskohdilla, joiden merkitys palvelujen käyttäjälle on yhä epäselvä.

Sote-uudistuksella oli tarkoitus kaventaa terveyseroja, taata tasa-arvoiset palvelut ja pitää sote-kustannukset kohtuullisina.

“Valitettavasti asiantuntijoiden lausuntojen mukaan nämä alkuperäiset tavoitteet eivät toteudu”, oppositiopuolueet tiedottavat.

Uusimaa ongelmallisin esimerkki.

Tiedotteessa todetaan, että kaikki puolueet ovat olleet yhtä mieltä sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä erikoissairaanhoidon kokoamisesta niin sanotusti ”leveämmille hartioille”, jotta palvelut saadaan paremmiksi toimivilla palvelukokonaisuuksilla ja hoitoketjuilla.

“Opposition mielestä on tarpeen, että hallitus hakee vahvempia hartioita tulevien sote-vastuiden kantamiseen ja hyvinvointivaltion peruspalveluiden toteuttamiseen. Valitettavasti hallituksen esityksessä puoluepoliittiset tavoitteet – maakuntamalli ja niin sanottu valinnanvapaus – näyttävät nousseen tärkeimmiksi prioriteeteiksi. Eheiden, asiakasta palvelevien hoitoketjujen rakentamisen sijaan hallituksen esitys ajaa yhteiskunnalle kuuluvat palveluvelvoitteet markkinaehtoisiksi.”

Suomen maakunnat ovat hyvin erikokoisia.

“Tästä johtuen hallituksen mallin esittämä mahdollisuus alueelliseen itsehallintoon ja kansanvaltaisuuteen toteutuu hyvin eri tavoin. Ongelmallisin esimerkki tästä on Uusimaa, jossa 1,6 miljoonaa asukasta.”

Oppositiopuolueiden mukaan myös rahoitus, tai pikemminkin sen riittämättömyys, on hallituksen mallissa ongelmallinen.

“Maakunnille valtion kautta tuleva rahoitus ei tule riittämään ilman asiakasmaksujen korotuksia tai palveluiden leikkauksia. Kunnat, joiden vastuulle jäävät yhä sivistys ja alueen elinvoimaisuus, ovat ongelmissa rahoituksen riittävyyden osalta. Tämä tullee johtamaan veronkorotuksiin sekä investointien rahoitusmahdollisuuksien heikkenemiseen.”

Maakuntavaaleihin valmistautumiseen saatava lisää aikaa.

Oppositiopuolueet painottavat, että sote-uudistus on niin merkittävä, että se olisi ollut hyvä valmistella parlamentaarisesti ja edetä uudistustyössä vaiheittain, jotta toteutus sujuisi mahdollisimman hyvin niin uusien sote-alueiden ja palveluja käyttävien ihmisten kannalta.

“On vaikea ymmärtää, miksi hallitus halusi tällä vaalikaudella irrottautua edellisellä vaalikaudella aloitetusta parlamentaarisesta tavasta hakea yhteistä, kestävää ja vaalikaudet ylittävää sote-ratkaisua.”

Oppositiopuolueiden mukaan soten käsittely eduskunnan hallintovaliokunnassa on ollut poikkeuksellista.

“Osa asioista ja muutoksista pykäliin linjattiin hallituksen osalta vasta lausunnon käsittelyn yhteydessä, ilman asiantuntijoita. Tuntuma on ollut, että paine lausunnon antamiseen ajoi asiallisen valiokuntakäsittelyn edelle.”

Soten käsittely on yhä pahasti kesken. Samaan aikaan Suomi on valmistautumassa täysin uusiin vaaleihin eli maakuntavaaleihin. Tähän valmistautumiseen tulisi olla riittävästi aikaa sekä ehdokkaille että äänestäjille. Sen vuoksi olemmekin sitä mieltä, että tulevat vaalit olisi syytä järjestää samanaikaisesti tulevien eduskuntavaalien kanssa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE