Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Varoitus jalankulkijoille: Nyt tarkkana!

Lappiin leviää tänään lumisadealue, mutta muutoin Suomessa on lauhaa, kertoo Ilmatieteen laitos.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Maan etelä- ja keskiosassa on tänään paikoin sumua ja verrattain pilvistä. Päivän ylimmät lämpötilat ovat maan etelä- ja keskiosassa nollan ja kuuden lämpöasteen välillä.

Maan pohjoisosassa ylimmät lämpötilat liikkuvat nollan ja viiden plusasteen välillä.

Jalkakäytävät voivat olla liukkaita osassa maan länsiosaa jään päällä olevan veden takia. Ajokeli voi puolestaan olla huono osassa Lappia.

Lauantain suhteellisten lämpimien ilmojen jälkeen sunnuntaina Suomeen virtaa kylmempää ilmaa pohjoisesta. Nollaraja kulkee suurin piirtein Vaasan korkeudella. Siitä etelään on pari kolme astetta lämmintä, kun taas pohjoiseen päin mentäessä ollaan pakkasella. Lapin alueella saattaa sunnuntaina päivällä olla 6–7 miinusastetta.

Perjantaina Suomessa vallitsi hyvin lauha läntinen ilmavirtaus, ja sää oli laajalti aurinkoinen ja poutainen. Plusasteita mitattiin jopa Lapissa asti. Rauman Pyynpäällä mitattiin aamuyöllä 8,4 lämpöastetta, mikä on ajankohdan lämpimin lukema 60 vuoteen.

Helmikuun lämpöennätystä ei kuitenkaan vielä hätyytelty, sillä Helsingissä mitattiin 28. helmikuuta vuonna 1943 peräti 11,8 astetta.

Hiihtolomaliikenne vilkastunee puolen päivän jälkeen

Hiihtolomaliikenne ei tieliikennekeskusten mukaan vielä aamulla näkynyt lauantain liikenteessä. Pääkaupunkiseudulla ei puoli yhdeksän aikaan aamulla ollut edes normaalin viikonlopun ruuhkaa, Helsingin tieliikennekeskuksesta kerrotaan.

Tampereen tieliikennekeskuksessa arvellaan liikenteen vilkastuvan puolestapäivästä alkaen.

– Autoilijat yrittävät varmaan mennä ennen pimeän tuloa, liikennepäivystäjä Osmo Peltonen sanoo. Mitään kovaa ruuhkaa hän ei kuitenkaan odota.

Tieliikennekeskuksista muistutetaan, että hiihtolomaliikennettä oli jo eilisiltana jonkin verran.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE