Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Varoitus kirkon piiristä: “Voimakkaasti torjuva politiikka rapauttaa Suomen uskottavuutta länsimaisena oikeusvaltiona”

Poliitikkojen pitää tutkia tarkemmin, mitä seuraa siitä, jos Suomessa laittomasti oleskelevia avustaneita ihmisiä rangaistaan teoistaan, sanoo Kirkon keskushallinnon maahanmuuttotyön asiantuntija Marja-Liisa Laihia.

Hallitus ilmoitti torstaina, että laittomasti maassa olevien auttajia koskevia rangaistuskäytäntöjä selkeytetään.

Laihia varoittaa, että voimakkaasti torjuva politiikka, joka kutistaa kansainvälisen suojelun oikeuksia ja väheksyy ihmisoikeussopimuksia, rapauttaa Suomen uskottavuutta länsimaisena oikeusvaltiona.

Kirkko antaa paperittomille psykososiaalista tukea siinä vaiheessa, kun turvapaikanhakija saa kielteisen päätöksen hakemukseensa. Lisäksi kirkon avustustyöntekijät tukevat henkisesti kielteisen päätöksen saaneita ennen palauttamista.

“Tämä ei ole rikollista toimintaa, vaan oikeusvaltion toimivuuden edistämistä.”

Kirkon avustustyöntekijöiden tietoon on tullut paljon tapauksia, joissa on tapahtunut tulkkausvirheitä tai on jätetty kirjaamatta hakemuksen kannalta ratkaisevia asioita, Laihia kertoo.

– Jos päätöksessä on puutteita tai virheitä, avustustyöntekijät katsovat miten oikeat tiedot saataisiin viranomaisten tietoon. Tämä ei ole rikollista toimintaa, vaan oikeusvaltion toimivuuden edistämistä, Laihia napauttaa.

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE