Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Varoitus sotesta: “Susi sanoo olevansa hyvällä asialla mutta selän takana sillä on sormet ristissä”

Kansanedustaja Satu Taavitsainen.

SDP:n kansanedustaja Satu Taavitsainen muistuttaa suomalaisen yhteiskuntamallin perustuvan luottamukseen.

– Maan hallitus on rapauttanut tätä luottamusta kolmessa vuodessa valtavasti. Olemme palanneet ajassa taaksepäin. Sosiaaliturvaa on leikattu yli 700 miljoonalla eurolla. Koulutuksesta on leikattu miljardi. Toistan: Koulutuksesta on leikattu miljardi euroa. Pienituloisen palkansaajan, työttömän, eläkkeensaajan ja opiskelijan ostovoimaa on heikennetty. Monissa perheissä nauru on kadonnut taloudellisten olosuhteiden seurauksena. Useissa kodeissa eletään kovia aikoja, Taavitsainen sanoi puhuessaan SDP:n ja SAK:n vappujuhlassa Mikkelissä.

– Samaan aikaan hyvätuloisten verotusta on kevennetty, suurten perintöjen verotusta on kevennetty. On ollut varaa tehdä yrittäjävähennys ja säätää metsälahjavähennys. Hallitus on jakanut rahaa omille etupiireilleen, vaikka näillä keinoin ei työllisyys kohene. Sipilän hallituksen osalta kaikki päätökset ovat olleet arvovalintoja, vaikka ne kerta toisensa jälkeen on yritetty verhota välttämättömyyden verhoon.

Taavitsaisen mukaan maan hallitus ei positiivisista sanankäänteistään huolimatta onnistu hämäämään kansalaisia.

– SDP:n ja ay-liikkeen lisäksi hyvin monet muut järjestöt, yhteisöt, yksityiset kansalaiset ovat yhdistäneet voimiaan ja toimineet yhtenä rintamana esimerkiksi työttömyydestä rankaisevan aktiivimallin epäkohtien esiin nostamiseksi, vastustaneet sen viemistä heikkouksineen läpi ja ehdottaneet parannuksia. Vaikka hallitus ei ole vielä suostunut perumaan sitä, on suuri osa kansalaisista herännyt huomaamaan sen, miten eriarvoistava malli on.

“He ovat unohtaneet sen, että työttömyys ei ole ihmisten vika.”

Taavitsainen totesi, että hallitusta leimaa ajattelutapa, jossa työttömyys on muka yksilöstä itsestään johtuva ongelma ja ratkeaa työttömiä rankaisemalla.

– He ovat unohtaneet sen, että työttömyys ei ole ihmisten vika, vaan Suomessa harjoitetun epäonnistuneen talouspolitiikan vika. Tulee muistaa, että missään maassa ei ole saatu leikkaamalla aikaan kasvua ja työllisyyttä.

Hallitus päätti kehysriihessään, että työnantaja voi tehdä alle 30-vuotiaan nuoren kanssa määräaikaisen työsopimuksen, vaikkei siihen olisi perusteltua syytä.

– Miksi nuorten pitäisi tehdä töitä muita heikommilla työehdoilla? Minkä vuoksi hallitus käy juuri heidän kimppuunsa, joilla ennestään jo on epävarmuustilanne työmarkkinoilla.

– Aiotaanko nuorista tehdä oman itsensä kulkukauppiaita? Että he kauppaavat itseään työpaikasta toiseen? SDP:lle tämä ei käy ja tulemme tekemään kaikkemme, ettei hallituksen suunnitelmat toteudu.

– Jos nyt tämä nuorten aikuisten syrjintä hyväksytään, mitä seuraavaksi. Tuleeko Itä-Suomeen erilaiset työehdot, sallitaanko täällä korkean työttömyyden nimissä perusteettomat pätkätyöt?

Taavitsaisen mukan kyseessä on syvä periaatekysymys. Ketään työntekijää tai ihmistä ei saa syrjiä ominaisuuden perusteella.

– Nuoret työntekijät ovat yhtä arvokkaita kuin kaikki muutkin.

“Maakunta ja sote-esitys on saatava estettyä.”

Taavitsainen otti kantaa myös sote-uudistukseen. Uudistus lisää hänen mukaansa paineita asiakasmaksujen nostoon.

– Maakunta ei saa ottaa velkaa, eikä kerätä veroja. Sen ainoa keino selvitä hengissä on saada tuloja lisää nostamalla asiakasmaksuja tai vähentää menoja leikkaamalla palveluita. Tämä on raaka tosiasia valinnanvapaushötön takana.

– Konkreettisesti miljardien säästöt tarkoittavat, että hallitus aikoo esimerkiksi säästää 700 miljoonaa euroa vanhustenpalveluista muun muassa vähentämällä vanhusten laitoshoitoa ja vähentämällä kotihoidon henkilökuntaa. Sydäntä raastavan karmeaa. Jo nyt hoitohenkilökunta väsyy, sairauslomat pitenee ja liian huonokuntoisia vanhuksia kotiutetaan. Sipilän maakunta ja sote-esitys on saatava estettyä.

– Sipilän hallitus on kuin iso paha susi, joka aikoo syödä maakuntien Punahilkat ja isoäidit. Susi sanoo olevansa hyvällä asialla mutta selän takana sillä on sormet ristissä. Keskustan kansanedustajat puheissaan lupaavat tukea tasaisesti Suomen eri osia, mutta teot ovat toista kuin puheet. Ihmisten höynäyttämisen sijaan hallituksen pitää kertoa totuus: Sipilän Sote tulee lakkauttamaan maaseudun sote-palvelut.

 

“Me emme luovuta, vaan puolustamme heikompia.”

Taavitsaisen mukaan vaaditaan melkoista luonteen lujuutta puhua niiden puolesta, jotka eivät itse saa ääntään kuuluville.

– Mutta kun sinnikkäästi osallistutte yhteiskunnalliseen ja eettiseen keskusteluun ja pidätte yllä tervettä järkeä ja valppaan omantunnon ääntä, osallistutte taisteluun epäoikeudenmukaisuutta vastaan. Tällöin vahvistatte demokratian pohjaa ruohonjuuritasossa. Ja sitä Suomi tarvitsee. Kansalaisten joukkovoimaa. Luottamusta toisiimme.

Taavitsainen muistutti, että maksamme veroja, jotta saamme elää turvallisessa, hyvin toimivassa, tasa-arvoisessa ja kaikista kansalaisistaan huolen pitävässä Suomessa.

– Eriarvoisuuden kasvu ja peruspalvelujen alasajo pitää lopettaa. Ensi vaalikaudella tehtävämme on kehittää ja uudistaa Suomea sekä perua iso nippu Sipilän hallituksen päätöksiä. Ensi vuoden eduskuntavaaleissa tähytään jo seuraavalle vuosikymmenelle. Me kasvatamme ihmisten luottamusta Suomeen ja sen palveluihin.

– Me sosialidemokraatit olemme sinnikkäitä vaikuttajia parannusten aikaansaamiseksi. Me toimimme joka päivä sekä eduskunnassa että täällä Mikkelissä työllisyyden edistämiseksi ja sosiaalisen, terveydellisen ja taloudellisen eriarvoisuuden torjumiseksi. Me huolehdimme taloudesta vastuullisesti unohtamatta kansaa, Taatvisainen sanoi.

– Me lähetämme tästä vapputilaisuudesta ihmisille viestin, että me emme luovuta, vaan puolustamme heikompia, me rakennamme luottamuksen sillan, hän päätti.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE