Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Varsinainen jytky: Perussuomalaisten koko ministerikaarti erosi halla-aholaisten eduskuntaryhmästä

Perussuomalaisista uuteen ryhmään irtautuneita kansanedustajia saapuu median eteen Helsingissä 13. kesäkuuta 2017, joukossa Pirkko Mattila (vas.), Kari Kulmala, Sampo Terho, Jussi Niinistö, Jari Lindström, Kimmo Kivelä, Ritva Kike Elomaa, Tiina Elovaara ja Simon Elo. Perussuomalaisten entinen puheenjohtaja Timo Soini ja joukko perussuomalaisten kansanedustajia perustavat uuden eduskuntaryhmän nimeltä Uusi vaihtoehto. Mukana ovat kaikki PS:n ministerit. Uusi eduskuntaryhmä jatkaisi mielellään Sipilän hallituksessa entisellä ohjelmalla.

Perussuomalaisten väistynyt puheenjohtaja Timo Soini ja joukko puolueen kansanedustajia eroavat perussuomalaisista. 20 kansanedustajan ryhmässä mukana ovat Soinin lisäksi kaikki muut ministerit, muun muassa työministeri Jari Lindström, puolustusministeri Jussi Niinistö ja eurooppaministeri Sampo Terho.

Kansanedustajat perustavat uuden eduskuntaryhmän nimeltä Uusi vaihtoehto. Soinin perustama ryhmä jatkaisi mielellään Juha Sipilän (kesk.) hallituksessa entisellä ohjelmalla.

Ryhmään kuuluva kansanedustaja Pentti Oinonen sanoo, että hallitustunnusteluja on tarkoitus käydä pääministeri Sipilän kanssa vielä tänään iltapäivällä. Tarkkaa tietoa ei ole Oinosen mukaan tiedossa.

Uusi vaihtoehto -ryhmään kuuluva kansanedustaja Simon Elo sanoo, että on mahdollista, että ennen seuraavia vaaleja perustetaan uusi puolue.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE