”Varsinainen silmänkääntötemppu” – Feldt-Ranta kummeksuu kokoomuksen tempoilevaa politiikkaa

Jukka-Pekka Flander
Maarit Feldt-Ranta kysyy, onko Suomella varaa leikata massiivisesti koulutuksesta, sivistyksestä ja osaamisesta.
Jukka-Pekka Flander
Maarit Feldt-Ranta kysyy, onko Suomella varaa leikata massiivisesti koulutuksesta, sivistyksestä ja osaamisesta.
Jukka-Pekka Flander
Maarit Feldt-Ranta kysyy, onko Suomella varaa leikata massiivisesti koulutuksesta, sivistyksestä ja osaamisesta.

Kansanedustaja Maarit Feldt-Ranta (sd.) arvioi, että erityisesti kokoomuksessa on nyt hätä kädessä koulutuspolitiikkansa kanssa, kun hallitus on saanut lunta tupaan leikkausten takia niin asiantuntijoilta, yliopistoväeltä, maakunnista kuin elinkeinoelämän johtohenkilöiltäkin.

– Jos vähääkään on viimeisen kymmenen vuoden aikana seurannut kokoomuksen tapaa tehdä politiikkaa, ei ole vaikeaa ennustaa, että kokoomus pian alkaa voimallisesti ja laajalla rintamalla puhua koulutuksen puolesta, Feldt-Ranta kirjoittaa blogissaan.

Hänen mukaansa opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.) sen jo Ylen haastattelussa.

– Ministeri, joka viimeiset puoli vuotta on puolustellut hallituksen massiivisia koulutusleikkauksia julkisuudessa, lupasi esittää hallituksen kehysriihessä keväällä koulutusleikkauksten kokonaisvaltaista tarkastelua.

Feldt-Rannan mielestä Grahn-Laasonen antoi ymmärtää hallituksen uudelleenarvioivan koulutusleikkauksiaan, joista eduskunta on jo pantu selkä seinää vastaan ja joista päätökset on jo tehty.

– Toinen hämmentävä seikka oli, että hän uskoo hallituksen nyt tekemien säästöpäätösten purevan niin nopeasti, että hallitus voi tehdä uusia määrärahalisäyksiä koulutukseen jo tällä hallituskaudella.

Asioista olisi hyvä puhua niiden omilla nimillä.

Demarikansanedustaja pitää opetusministerin lausuntoa mahdollisista lisäresusseista koulutukseen vielä tällä vaalikaudella on kovin utopistisena.

– Ainakin ministerin lausunto on opportunistinen ja varsinainen silmänkääntötemppu. Määrärahalisäyksethän tarkoittaisivat tosiasiassa sitä, että hallitus peruisi kaikki nyt tekemänsä leikkaukset ja lisäisi sitten rahaa koulutukseen nykytasosta.

Feldt-Ranta epäilee, että Grahn-Laasonen todennäköisesti tarkoitti esittävänsä kehysriihessä, että osa päätetyistä leikkauksista perutaan. Ministerin lausunto on hämmentävä myös sitä taustaa vastaan, että hallituksen menokehykset tälle vaalikaudelle ovat laskevat eli rahaa menoihin käytetään vaalikauden loppua kohden vähenevästi.

Feldt-Ranta toivoo itse asian eli koulutuksen, sivistyksen ja tieteen kannalta, että hallitus uudelleenarvioisi ylimitoitettuja koulutusleikkauksiaan.

– Mutta demokratian ja päättäjien uskottavuuden rippeiden säilyttämiseksi asioista olisi hyvä puhua niiden omilla nimillä. Tämä perusoletus faktoihin nojaamisesta koskee tietysti kaikkia hallituksen ministereitä, mutta erityisesti sitä voisi edellyttää sivistyksestä vastaavalta opetusministeriltä.

Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat