Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Varsinais-Suomessa koronaviruksen ilmaantuvuus yli tuplaantui lyhyessä ajassa

LEHTIKUVA / RONI REKOMAA
Infektioyksikkö koronaepäilyille potilaille T-sairaalan päivystyksessä Turun yliopistollisessa keskussairaalassa (kuva elokuulta).

Suomessa on raportoitu 271 uutta koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL).

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Kahden viime viikon aikana on raportoitu yhteensä 5  635 koronatartuntaa, mikä on 367 tartuntaa vähemmän kuin edellisen kahden viikon aikana. Tuolloin tartuntoja raportoitiin noin 6  000.

Myös viikon aikana todetut tartuntamäärät ovat laskussa. Seitsemän viime päivän aikana on raportoitu 2  403 koronatartuntaa, kun edeltävän viikon aikana niitä todettiin lähes 830 enemmän.

Koronatartuntojen ilmaantuvuusluku kahden viime viikon ajalta koko maassa on noin 99 tartuntaa sataatuhatta asukasta kohden. Myös tämä luku on laskenut verrattuna edeltävään kahteen viikkoon.

Yhteensä Suomessa on raportoitu lähes 32  900 tartuntaa pandemian alusta saakka.

Erot suuria alueiden välillä

Koronaviruksen ilmaantuvuusluvuissa on yhä suuria alueellisia eroja. Taudin ilmaantuvuus on edelleen suurinta Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (Hus) alueella, jossa luku on lähes 177 tapausta 100  000 asukasta kohden viimeisimmän kahden viikon aikana.

HUSin alueen ilmaantuvuus on kuitenkin laskenut edellisestä tarkastelujaksosta marras-joulukuun vaihteessa. Yhteensä kahdessa viikossa havaittiin nyt noin 3  000 uutta tautitapausta.

Toiseksi synkin tautitilanne on nyt Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin alueella, jossa ilmaantuvuusluku on noin 169. Varsinais-Suomessa koronaviruksen ilmaantuvuus on yli tuplaantunut marras-joulukuun taitteesta. Viimeisimpien kahden viikon aikana alueella varmistui 820 uutta koronavirustapausta.

Kolmantena koronatilannekartalla erottuu Etelä-Savo ilmaantuvuusluvulla 156. Myös Etelä-Savossa koronavirustapausten ilmaantuvuus on yli kaksinkertaistunut edellisestä kahden viikon tarkastelujaksosta. Etelä-Savossa koronavirustartunnat ovat päässeet leviämään muun muassa Pieksämäellä sijaitsevalla taimitarhalla sekä vanhusten asumispalveluyksikössä. Kahden viikon tapausmäärä on yhteensä noin 150.

Alueellisia eroja kuvaa esimerkiksi se, että Etelä-Savon naapurialueella Itä-Savossa koronan ilmaantuvuusluku on alle 13. Yhteensä tapauksia on viimeisten kahden viikon aikana ollut vain viisi.

Kaikista alueista pienintä koronan ilmaantuvuus on nyt Keski-Pohjanmaalla. Siellä luku on vajaa 8 tapausta 100  000 asukasta kohden viimeisten kahden viikon aikana. Myös Kainuussa ilmaantuvuusluku on alle kymmenen. Molemmissa näissä sairaanhoitopiireissä ilmaantuvuus on laskenut selvästi marras-joulukuun vaihteesta, kun taas esimerkiksi Itä-Savossa ilmaantuvuus oli silloinkin suhteessa matalalla tasolla.

Yle: Rauhaniemen sairaalassa uusi kuolema

Koronavirukseen liittyviä kuolemia oli eiliseen mennessä raportoitu 489. Sairaalahoidossa koronataudin vuoksi oli eilisen tiedon mukaan 263 ihmistä, joista tehohoidossa oli 30. Terveysviranomaiset eivät ole tänään antaneet uusia tietoja koronakuolemista tai sairaalassa olevien määristä.

Ylen mukaan Tampereella Rauhaniemen sairaalassa on kuitenkin tapahtunut yksi uusi koronavirukseen liittyvä kuolemantapaus. Joulukuussa ryöpsähtäneen epidemian aikana on sairaalassa kuollut viisi koronavirustartunnan saanutta vanhusta. Yhteensä tartuntoja on sairaalassa havaittu joulukuussa 76, joista 49 on potilailla.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE