Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Uutiset

Varsinaissuomalaiset kuntavaaliehdokkaat lisäisivät tukea lapsille ja nuorille – perhekeskus-malli kiinnostaa

iStock

Varsinaissuomalaiset kuntavaaliehdokkaat ovat valmiita lisäämään tukea lapsille ja nuorille, selviää Varsinais-Suomen lastensuojelujärjestöt ry:n (VSLJ) kyselystä.

Demokraatti

Demokraatti

Ehdokkailta kysyttiin muun muassa perhekeskusmallista ja luokkakokojen rajoittamisesta. Heitä pyydettiin myös arvottamaan kunnan vastuulla olevia tehtäviä oman näkemyksensä mukaiseen tärkeysjärjestykseen budjetista päätettäessä. Puoluetoimistojen kautta toimitettuun kyselyyn vastasi 387 ehdokasta kymmenestä eri puolueesta. Lisäksi kyselyyn vastasi neljä valitsijayhdistysten asettamaa ehdokasta.

Perhekeskus-malli on yhteen sovitettu lasten, nuorten ja perheiden avuntarpeisiin vastaava palveluverkosto, joka toimii ja jota johdetaan yhtenä kokonaisuutena. Sen tarkoituksena on, että jokainen lapsi, nuori ja perhe saa kaiken tarvitsemansa ennaltaehkäisevän avun ja tuen ilman viivettä yhdestä paikasta.

Noin 97 prosenttia vastaajista oli samaa tai jokseenkin samaa mieltä siitä, että perhekeskusmalli tulee ottaa käyttöön heidän kunnassaan ja mallin jatkokehittämistä tulee jatkaa myös mahdollisilla uusilla hyvinvointialueilla.

VSLJ:n toiminnanjohtaja Miia Hänninen sanoo tiedotteessa olevansa tyytyväinen tulokseen ja toivovansa, että sanomaa viedään eteenpäin myös vaalien jälkeen.

– Kustannukset painottuvat yhä liikaa raskaisiin korjaaviin palveluihin, kuten laitoshoitoon. Tilanne on samankaltainen useissa kunnissa. Ehkäiseviin palveluihin olisi panostettava kunnolla, jotta kehitys saataisiin käännettyä. Ennakointi on panostusta lasten ja nuorten tulevaisuuteen ja pitkällä tähtäimellä tuo myös kustannussäästöä, hän sanoo.

EHDOKKAITA PYYDETTIIN myös määrittämään, pitävätkö he luokkakokojen rajoittamista oppilaiden hyvinvoinnin kannalta tärkeämpänä kuin siitä kunnille aiheutuvia kustannuksia. Vastaajista 336 eli noin 85 prosenttia oli täysin tai jokseenkin samaa mieltä, kun vastaavasti 38 eli noin 10 oli täysin tai jokseenkin eri mieltä.

Kun ehdokkaita pyydettiin asettamaan kunnan vastuulla olevia tehtäviä oman näkemyksensä mukaiseen tärkeysjärjestykseen, sai eniten ykkösijoja laadukas varhaiskasvatus sekä koulujen sisäilmatutkimukset ja korjaavat toimenpiteet. Tärkeysjärjestyksessä alimpana oli useimmissa vastauksissa yleisten liikuntatilojen ja -paikkojen kehittäminen.

Kysymyksenasettelu sai VSLJ:n mukaan myös kritiikkiä muun muassa siitä, ettei annettuja vaihtoehtoja voi laittaa vastakkain. Vaihtoehtoja olivat: koulujen sisäilmatutkimukset ja korjaavat toimenpiteet, laadukas varhaiskasvatus, yleisten liikuntatilojen ja -paikkojen kehittäminen, ikäihmisten virike- ja päivätoiminta sekä vesi- ja jätevesiverkoston kunnossapito ja kehittäminen.

Vastaajien määrä puolueittain jakautui seuraavasti: kokoomus (122 vastaajaa), perussuomalaiset (90), SDP (66), vihreät (31), KD (20), keskusta (18), vasemmistoliitto (12), nyt-liike (9), valitsijayhdistyksen ehdokkaat (4) ja piraattipuolue (1).

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE