Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Vasemmistoliiton malli maksaisi 150 miljoonaa vuodessa, jos isistä puolet hyödyntäisi vapaansa

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä esitteli tänään 6+6+6-vanhempainvapaamallinsa.

Vasemmistoliitto esittää nykyisen äitiys-, isyys- ja vanhempainvapaajärjestelmän muuttamista ja pidentämistä 18 kuukauden vanhempainvapaaksi. Vapaa jaettaisiin kolmeen kuuden kuukauden jaksoon, joista yhden käyttäisi äiti, yhden vanhemmat jakaisivat keskenään ja yhden käyttäisi isä.

Samaa sukupuolta oleville vanhemmille vapaa jaettaisiin samalla tavalla. Yksinhuoltaja voisi pitää koko 18 kuukauden vapaan. Vapaajaksoja voisi käyttää lapsen kolmivuotispäivään saakka.

— Nykyinen vanhempainvapaamalli ei täytä sille asetettuja tavoitteita lasten hyvinvoinnin ja sukupuolten tasa-arvon edistämisestä. Naiset käyttävät valtaosan sekä vanhempainvapaasta että hoitovapaasta. Tämä vaikuttaa naisten työnsaantimahdollisuuksiin, urakehitykseen, palkkoihin ja eläkkeisiin. Vanhempainvapaiden uudistaminen on tärkeä rakenteellinen uudistus, joka parantaa erityisesti naisten työllisyyttä, Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson sanoo.

Isät käyttävät tällä hetkellä alle kymmenen prosenttia vanhempainrahapäivistä. Vasemmistoliitto on teettänyt laskelmat mallin kustannuksista eduskunnan tietopalvelussa. Jos esimerkiksi puolet isistä hyödyntäisi vapaansa, olisi mallin kustannus 150 miljoonaa vuodessa. Vasemmistoliitto tulee esittämään vaihtoehtobudjetissaan, että valtio varaisi uudistukselle riittävät varat.

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä avaa myös vetoomuksen, jonka allekirjoittamalla voi antaa tukensa tehtävälle lakialoitteelle.

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE