Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Vasemmistoliitosta vetoomus SDP:n helsinkiläisille valtuutetuille: “Kyse on ihmisoikeuksista ja inhimillisestä elämästä”

Helsingin vasemmistoliiton valtuustoryhmä vetoaa SDP:hen paperittomien oikeuksien turvaamiseen liittyvässä aloitteessa.

Helsingin kaupunginvaltuusto äänestää tänään siitä, taataanko paperittomille henkilöille vähimmäisoikeudet terveydenhuoltoon, suojaan, toimeentuloon ja oikeusapuun.

Aloitteella halutaan turvata kiireellisen lisäksi välttämätön hoito, jota olisi esimerkiksi kroonisten sairauksien kuten diabeteksen hoito ja lääkitys. Aloite turvaisi myös lapsiperheiden kriisimajoituksen.

Helsingin kaupunginvaltuutettujen Veronika Honkasalon (vas), Leo Straniuksen (vihr) ja Thomas Wallgrenin (sd.) aloitetta ovat kannattaneet tähän mennessä vasemmistoliitto, vihreät, feministinen puolue sekä RKP. Sen palauttamista takaisin valmisteluun kannattavat kokoomus ja perussuomalaiset.

Kaupunginhallituksessa SDP äänesti sekä aloitteen puolesta (Nasima Razmyar) että sitä vastaan (Tom Sevander). Tänään SDP:n ryhmäjohtaja Eveliina Heinäluoma ilmoitti esittävänsä asian palauttamista valmisteluun.

Vasemmistoliiton valtuustoryhmä vetoaa SDP:n valtuustoryhmään, jotta sen jäsenet päätyisivät kannattamaan kaupunginhallituksen esitystä.

“Aloite paperittomien oikeuksien turvaamisesta helpottaisi hauraassa asemassa yhteiskunnassamme elävien paperittomien elämää. Kyse on ihmisoikeuksista ja inhimillisestä elämästä, joiden tiedämme olevan tärkeitä arvoja myös sosialidemokraateille. Vetoamme SDP:n kaupunginvaltuutettuihin asian mahdollisimman nopean edistämisen nimissä. Paperittomat elävät koko ajan vaikean tilanteensa keskellä. Asian palauttaminen valmisteluun tarkoittaisi pitkää odotusaikaa, kun kyse on kaikille aivan joka päivä kuuluvien ihmisoikeuksien toteutumisesta”, vasemmistoliiton valtuustoryhmän puheenjohtaja Anna Vuorjoki sanoo.

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE