Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Vasemmistoliitto esittää minimipalkaksi 10 euroa tunnissa – “Yhä useampi ei pärjää tekemällään työllä”

Kansanedustaja Anna Kontula on lakialoitteen ensimmäinen allekirjoittaja.

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä jättää torstaina lakialoitteen 10 euron minimipalkasta. Vähimmäispalkat määräytyisivät jatkossakin työehtosopimusten mukaan, mutta laki asettaisi vähimmäispalkan, jota pienempää korvausta ei palkansaajalle voi maksaa.

– Yhä useampi suomalainen ei enää pärjää tekemällään työllä ja työtätekevien köyhien joukko on kasvanut tuloerojen myötä, kansanedustaja Anna Kontula perustelee tiedotteessa.

Vasemmistoliiton mielestä jokaiselle tulisi turvata lailla oikeus kohtuullisen elintason takaavaan palkkaan. Vasemmiston mallissa minimipalkka olisi puolet kansallisesta keskipalkasta. Tämä tekisi noin 10 euroa tunnissa ja kokoaikatyössä noin 1 700 euroa kuukaudessa. Erityisen ajankohtaiseksi minimipalkkalain tekee hallituksen aikeet lisätä paikallista sopimista.

– Minimipalkkaa tarvitaan perälaudaksi, jota ei voi alittaa paikallisella sopimisella. Se ei korvaa yleissitovia työehtosopimuksia, vaan täydentää niitä, kansanedustaja Jari Myllykoski tiivistää.

Vasemmistoliiton esittämä minimipalkkamalli turvaisi 10 euron palkan myös niille yli 200 000 työntekijälle, joiden palkoista ei sovita työehtosopimuksilla.

– Monissa maissa joissa on minimipalkkalaki, ei ole yleissitovia työehtosopimuksia. Saksan kokemukset osoittavat kuitenkin, että työehtosopimukset toimivat hyvin rinnan minimipalkkalain kanssa, Myllykoski sanoo.

Kansanedustajat muistuttavat, että jo nyt valtaosassa Euroopan maita on käytössä lakisääteinen lakisääteinen minimipalkka. Minimipalkan säätäminen nostaisi Suomen Euroopan sosiaalisten oikeuksien komitean asettamalle tasolle, jonka mukaan palkan on kaikissa tapauksissa oltava kansallisen köyhyysrajan yläpuolella.

Lisää aiheesta

– Onkin lähes käsittämätöntä, ettei työntekijöiden oikeuksista tunnettu Suomi ole vielä säätänyt minimipalkkaa, Kontula sanoo.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE