Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Vasemmistoliitto jakoi tylyn kuvan palkattoman työn markkinoista Suomessa

Vasemmistoliitto on julkaissut Facebook-profiilissaan kuvan palkattoman työn markkinoista Suomessa. Laki kuntouttavasta työtoiminnasta säädettiin 2000-luvun alussa.

Vasemmistoliiton mukaan työtoiminnan velvoittavuutta on vuosien saatossa laajennettu. Kuntouttavana työtoimintana tehdään sellaisiakin töitä, joista ennen on maksettu palkkaa.

“Työtoimintaan osallistuminen on velvoittavaa työttömyysetuuden menettämisen uhalla. Toimeentulotuen tai työmarkkinatuen päälle työntekijät saavat yhdeksän euron päiväkorvauksen. Työterveyshuoltoa, sairasajan palkkaa, palkallisia lomia tai eläkekertymää ei ole.

Vasemmistoliitto kirjoittaa päivityksessään, että aidosti kuntouttava työtoiminta on hyödyllistä ja tärkeää, mutta pelkkä työttömyys ei ole syy kuntoutukselle.

— Työttömät tarvitsevat palkallista työtä ja tasa-arvoiset oikeudet muiden työntekijöiden kanssa. Palkattoman työtoiminnan sijaan on lisättävä palkkatuen käytöä ja muuta palkallista työllistämistä.”

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE