Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Vasemmistoliitto kerää netissä kansalaisten nimiä soten kaatamiseksi – Li Andersson: hallituksen esitys epäreilu

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson haluaa romuttaa soten.

Vasemmistoliitto kehottaa verkkosivuillaan kaikkia suomalaisia allekirjoittamaan ”kansan välikysymyksen” oikeudenmukaisen sote-uudistuksen puolesta.

Kyseessä on Vasemmistoliiton oma hanke, vaikka eduskunnassa on parhaillaan koko opposition, myös vasemmistoliiton, välikysymys käsittelyssä.

– Haastamme myös muita puolueita ja ammattiliittoja mukaan, Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson linjaa.

Puolue vaatii hallitusta palaamaan soten alkuperäisiin tavoitteisiin hoitoketjujen sujuvoittamisesta ja kansalaisten tasa-arvon parantamisesta.

– Yhtiöittämismalli lisäisi eriarvoisuutta, nostaisi kustannuksia ja keskittäisi valtaa muutamalle, usein ulkomaisomisteiselle suuryritykselle, joiden toimintaan liittyy kyseenalaista verosuunnittelua niin yhteisöverojen kuin henkilöstöpalkkioiden osalta, Andersson sanoo.

Puolue kehottaa pakkoyhtiöittämisestä, yritysten kermankuorinnasta ja eriarvoisuuden lisäämisestä huolestuneet suomalaiset vetoamaan suoraan hallitukseen allekirjoittamalla vetoomuksen. Suomen sote-palvelut kaipaavat enemmän resursseja ja parempaa yhteistyötä, ei pakkoyhtiöittämistä ja yksityistämistä.

– Viime vuonna terveysalan yrityskauppoja tehtiin yli sata, mikä kertoo jättifirmojen jo valmistautuvan tulevaan. Hallitus arvioi itsekin sote-markkinoiden kaksinkertaistuvan yli 10 miljardiin vuodessa. Yritysvastuu ja yhdenvertaisuus vaikuttavat jäävän voitonteon jalkoihin, Andersson toteaa.

Lisää aiheesta

– Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) myönsi tiistaina 28. maaliskuuta MTV3:n haastattelussa, että hallituksen esitys on toteuttamiskelvoton vähintäänkin aikataulun osalta ja että sitä pitää tarkastella perustuslain näkökulmasta. Tämä osoittaa, että kritiikkimme on kokoajan ollut oikeutettua ja perusteltua.

Sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistamisessa on palattava yhteiseen valmisteluun, jotta 100-vuotias Suomi saa ansaitsemansa hyvinvointipalvelut myös tulevaisuudessa, vasemmistoliitto linjaa.

Vetoomus luovutetaan hallitukselle ennen kuin eduskunta äänestää pakkoyhtiöittämistä tarkoittavasta valinnanvapauslaista.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE