Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Vasemmistonaiset vaatii Suomeen naisrauhaa – “Lainsäädännön täytyy tunnistaa väkivallan jatkumo”

Vasemmistonaiset vaatii lähisuhteessa pitkään jatkunutta väkivaltaa rikoslakiin erilliseksi rikokseksi, josta voitaisiin langettaa yksittäisiä pahoinpitelyjä kovempia tuomioita.

– Tällaista niin kutsuttua naisrauhapykälää on Suomeen vaadittu vuosikymmeniä eikä tarve ole kadonnut, toteaa Vasemmistonaisten puheenjohtaja Saila Ruuth.

Kannanoton taustalla on Keskisuomalaisen uutinen, jonka mukaan mies oli saanut vain reilun vuoden ehdollista vankeutta neljästä pahoinpitelystä ja laittomasta uhkauksesta vaikka hän oli pahoinpidellyt perheen äitiä vuosikausien ajan ja lukemattomilla eri tavoilla.

Itsemääräämisoikeus ja fyysinen koskemattomuus ovat perustavanlaatuisia ihmisoikeuksia.

Myös perheen lapsilla, jotka ovat koko ikänsä eläneet äitiinsä kohdistuvan väkivallan aiheuttamassa pelossa ja ahdistuksessa, todettiin mielenterveysongelmia.

“Itsemääräämisoikeus ja fyysinen koskemattomuus ovat perustavanlaatuisia ihmisoikeuksia. Etenkin kodin täytyy olla turvallinen paikka. Siitä huolimatta lukemattomat ihmiset elävät lähisuhteissa, joissa heitä pahoinpidellään systemaattisesti ja jatkuvasti niin henkisesti, fyysisesti, seksuaalisesti kuin muillakin tavoin. Usein teot alkavat lievinä ja raaistuvat vuosien saatossa”, kannanotossa sanotaan.

Lainsäädännön täytyy tunnistaa väkivallan jatkumo.

Lisää aiheesta

– Lainsäädännön täytyy tunnistaa väkivallan jatkumo sen sijaan, että vuosikausien uhkailusta, alistamisesta, nöyryyttämisestä, elämän rajoittamisesta, iskuista, potkuista ja muista väkivallan teoista etsitään yksittäisiä tapauksia, joista tuomio annetaan, Ruuth toteaa.

– Väkivaltaisen suhteen käsittelemistä kokonaisuutena ja siten tuomion ankaroittamisperusteena puoltaa myös se, että koko suhteen kesto voidaan huomioida sen sijaan, että osa väkivallasta kuitataan merkityksettömäksi rikosten vanhentumisen vuoksi.

Myös lasten henkinen vaurioittaminen kodissa tapahtuvalla väkivallalla ja sen uhalla on käsiteltävä vasemmistonaisten mukaan pahoinpitelynä, vaikka fyysinen väkivalta ei kohdistuisikaan lapsiin.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE