Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Vasemmistonuoret hylkäisivät sopimuksen – “Työmarkkinasopimus perustuu uskomuksiin”

Hallitus on kiristänyt pakkolaieilla työntekijöitä hyväksymään sopimuksen, Vasemmistonuoret sanoo. Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) ja valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok.) kommentoivat yhteiskuntasopimusta eilen.

Vasemmistonuoret kannustaa ammattiliittoja hylkäämään työmarkkinasopimuksen. Nuorisojärjestö kutsuu kannanotossaan suomalaiset kaatamaan hallituksen, joka pakkolaeilla kiristää työntekijöitä hyväksymään sopimuksen.

Vasemmistonuorten mielestä keskusjärjestöjen neuvottelema sopimus murentaisi hyvinvointivaltion rahoitusta sekä leikkaisi palkkoja muun muassa pidentämällä työaikaa, siirtämällä työeläke- ja työttömyysvakuutusmaksuja työntekijän maksettavaksi ja pienentämällä julkisen sektorin työntekijöiden lomarahoja.

– Tavallisten ihmisten kannalta on erittäin huolestuttavaa, että ay-liike nielee sellaisenaan kilpailukykyajattelun ja uusliberalistisen politiikan pakottavat reunaehdot. Yhteiskuntasopimuksen nimellä tehty työmarkkinasopimus perustuu uskomuksiin, jotka eivät pidä paikkaansa, Vasemmistonuorten puheenjohtaja Anni Ahlakorpi sanoo tiedotteessa.

– Sopimus maksattaa suomalaisen vientiteollisuuden ongelmat, huonon yritysjohtamisen ja laiminlyödyn tuotekehityksen työntekijöillä. Meidän ongelma ei ole liian korkeat palkat eikä ongelmaa ratkaista leikkaamalla ihmisten toimeentuloa ja vähentämällä ostovoimaa, Ahlakorpi jatkaa.

Vasemmistonuorten mukaan 24 tunnin työajanlisäys on esimerkki neuvottelutuloksen taantumuksellisuudesta, koska paremmin pärjäävissä maissa suunta työajan pituudessa on päinvastainen.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE